Eduskunta harkitsee korjauksia tekijänoikeuslakiin
Useaan kertaan viime vuosina siirtyneen tekijänoikeuslain sisältö näytti jo varmistuneen. Eduskunnassa piti käsitellä enää kirkkomusiikin tekijänoikeusmaksuja. Suuren valiokunnan puheenjohtaja Jari Vilén (kok) kuitenkin sanoi eilen illalla, että laki ollaan avaamassa uudelleen käsittelyyn eduskunnassa myös sisältönsä osalta.
Yllättävän käänteen takana ovat kansanedustajien sähköpostitse saama palaute, internet-keskustelut ja tiedotusvälineiden uutisointi. Koska lakia muutettiin eduskunnan ensimmäisessä käsittelyssä kirkkomusiikin tekijänoikeuksien osalta, se päätyi suureen valiokuntaan. Valiokunnalla on mahdollisuus tehdä uusia ehdotuksia lain sisältöön.
Suuren valiokunnan puheenjohtaja Jari Vilén avasi keskustelun lain sisällön harkitsemisesta uudelleen. Tiistai-iltana pidetyssä neuvonpidossa sovittiin, että asian käsittelyä jatketaan eri poliittisten ryhmien kesken perjantaihin asti. "Jos näissä konsultaatioissa saavutetaan yhteinen näkemys lakiesityksen avaamisesta tai täsmentämisestä niin uskon, että voimme pyrkiä päätöksentekoon jo perjantain kokouksessamme", Jari Vilén kertoi myöhään tiistai-iltana.
Ministeri Luhtanen: laki vanhentunut jo syntyessään
Hallituksen ministerikierrossa salkkunsa jättävä liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen (sd) arvosteli myös jäähyväispuheessaan tiistaina tekijänoikeuslakia vanhentuneeksi jo syntyessään. Luhtanen sanoi, että rankaisemisen sijasta kuluttajia pitäisi rohkaista nettijakelun hyödyntämiseen ja sisällöstä maksamiseen laillisin keinoin.
Tekijänoikeuslain on valmistellut hallitukselle ja eduskunnalle opetusministeriö, joka kertoo ottaneensa lausuntoja muun muassa musiikkiteollisuudelta, tekijänoikeusjärjestöiltä ja kansalaisjärjestöiltä. Se perustuu alunperin vuonna 1996 säädettyyn EU-direktiiviin jäsenmaiden tekijänoikeuslainsäädännön yhdenmukaistamiseksi.
Jari Vilén








