Elisa haluaa ostaa Tikka Communicationsin

Tarjouksen kokonaisarvo noin 36 miljoonaa
Elisa haluaa ostaa Tikka Communicationsin

Elisa aikoo ostaa kaikki joensuulaisen Tikka Communications Oy:n osakkeet. Aiemmin Elisa-konsernin omistusoikeus on ollut noin 26 prosenttia Tikan osakkeista. Ostotarjouksen ovat hyväksyneet Tikan muut osakkeenomistajat, joilla on yhteensä noin 12 prosenttia Tikan osakkeista.

Elisa maksaa yhdestä Tikan osakkeesta 1 940 euroa, minkä lisäksi yhtiön hallituksen esittämä osinko vuodelta 2004 jää osakkeen myyjälle. Tarjouksen kokonaishinta on noin 36 miljoonaa euroa. Ostotarjous alkaa arviolta 18.5.2005, ja sitä koskeva tarjousasiakirja, ostotarjouksen ehdot ja ostopaikat julkistetaan arvion mukaan 16.5.2005.

Yhtiöjärjestys muuttuu

Ennen ostotarjouksen toteuttamista Tikan varsinainen yhtiökokous päättää Tikan yhtiöjärjestyksen muuttamisesta Tikan hallituksen esittämällä tavalla. Tikan hallitus suosittelee kaikille osakkeenomistajilleen ostotarjouksen hyväksymistä.

Tikka Communications -konsernin liikevaihto oli 29,5 miljoonaa euroa vuonna 2004, jossa kasvua oli noin 17,5 prosenttia. Koko konsernin liikevoitto oli 2,97 miljoonaa euroa ja liikevoiton kasvu 72 prosenttia. Konsernin palveluksessa oli vuoden 2004 lopussa 353 henkilöä.

Elisa haluaa ostaa Tikka Communicationsin
Tagit: Elisa
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös