EMC kasvattaa ohjelmistokakkuaan

Tietoturvaa ostoslistalla?
EMC kasvattaa ohjelmistokakkuaan

Tiedonhallintaa ja tallennusratkaisuja tarjoava EMC on yhdistänyt yritysostojen kautta talliinsa päätyneitä ohjelmistoja omaksi yksikökseen. Ohjelmistojen osuus yhtiön liiketoiminnasta onkin paisunut tuntuvasti viime vuosina. "Todennäköisesti seuraavaksi ostetaan tietoturvaosaamista", maajohtaja Lauri Wuorenheimo veikkaa.

Suurimpia EMC:n viime vuosien hankinnoista ovat olleet tiedonhallintapaletti Documentum sekä virtualisointispesialisti Vmware. Jälkimmäinen jatkaa EMC:n ohjelmistoyksikön ulkopuolella yhä omalla nimellään.

Ohjelmistopuoli paisuu

Vuonna 2000 perinteisen raudan osuus EMC:n liikevaihdosta oli noin kolme neljännestä, ohjelmistojen ja palvelujen jaettavaksi jäi vain neljännes. Viime vuonna raudan siivu oli kutistunut jo hieman alle puoleen koko kakusta, ohjelmistot ja palvelut olivat ottaneet kumpikin oman neljänneksensä. Kehitys jatku samaan suuntaan.

"Ohjelmistojen osuus lisääntyy, ne ovat erilaistava tekijä meidän ja kilpailijoiden välillä. Tuoteportfoliomme on kasvanut tuntuvasti", Wuorenheimo sanoo.

Standardit ohjaavat

Tallennus- ja tiedonhallinta ovat tulleet asiakkaille vähän kerrassaan helpommiksi, kiitos standardisoitumisen. Eri valmistajien laitteet ja ohjelmistot osaavat keskustella keskenään paljon paremmin kuin takavuosina, asiakas ei ole sidottuna yhteen ja samaan toimittajaan maailman tappiin.

Toisenlaista standardisointia ollaan virittelemässä julkisella sektorilla, jossa lähivuosien visiona on tietojärjestelmine yhdenmukaistaminen ja myös hankintojen yhtenäistäminen. Toimittajat joutunevat kilpailemaan tuosta potista entistä tiukemmin, kun se jaetaan isommissa paloissa.

"Veronmaksajanahan tuollainen kehitys tuntuu mukavalta, tällä hetkellä julkisen sektorin it-skaala on todella kirjava. Toisaalta siellä on nähty erilaisia standardisoimishankkeita aikaisemminkin. Maailma muuttuu niin nopeasti, että sovitut standardit jäävät nopeasti jalkoihin", Wuorenheimo varoittaa.

EMC kasvattaa ohjelmistokakkuaan
Tagit: EMC
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös