Ementor myy Suomen toimintonsa

Satojen yritysten it-ulkoistaja kaupan
Ementor myy Suomen toimintonsa

It-palvelutalo Ementor on todennäköisesti luopumassa Suomen toiminnoistaan myymällä ne uudelle omistajalle. Ementor tunnetaan Suomessa pääkaupunkiseudun Yhteistyövaltuuskunnan (YTV) ja Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) matkakorttijärjestelmän nykyisenä tuottajana ja ylläpitäjänä sekä satojen erikokoisten yritysten it-palveluiden huolehtijana.

Emokonserni Ementorin kansainväliset toiminnot ovat kärsineet pitkään heikosta taloustilanteesta. Konsernin tappio syveni toisella vuosineljänneksellä ja liikevaihto putosi, mutta Suomen toiminnot ovat olleet kannattavat. Suomen toimintojen myynnin lisäksi konserni aikoo myydä kaapeliliiketoimintansa Tanskassa ja hakee kustannussäästöjä Norjassa ja Ruotsissa.

Ementor Finlandin toimitusjohtaja Petri Vahvelainen (kuvassa) myöntää, että emoyhtiö aikoo todennäköisesti luopua Suomen toiminnoista. "Konserni on tehnyt merkittävän tappion, ja nyt uusi strategia vaatii toimintojen keskittämistä, määrätietoisia toimenpiteitä ja rahaakin", Vahvelainen sanoo ja jatkaa: "Ja yksi tapa hankkia rahaa on tietysti toimintojen myyminen". Hänen mukaansa kauppaa tai ostajaa ei ole vielä vahvistettu. "Suomen yksikkö on ollut kannattava ja siksi kiinnostava ostokohde, ja meitä on lähestytty muutamien yritysten toimesta".

YTV: matkakorttijärjestelmä ei vaarassa

Kuluvan vuoden alussa solmitun sopimuksen perusteella Ementor Finland on vastannut muun muassa siitä, että pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen matkakortit ovat käytettävissä seitsemän päivää viikossa vuorokauden ympäri. YTV:n mukaan matkakorttia käyttää 800 000 ihmistä pääkaupunkiseudulla, ja päivittäin matkoja tehdään yli miljoona.

YTV:n liikennejohtaja Niilo Järviluoma ei ole huolissaan matkakorttijärjestelmästä, jota Ementor on ylläpitänyt. "Jos yritys jatkaa toimintaansa, ei ole sopimusteknisesti merkitystä, onko omistaja vaihtumassa". Hän arvioi, että vasta mahdollisen uuden omistajan myötä tiedetään tuleeko tarvetta muutoksiin.

Tutkimusyhtiö IDC:n mukaan Ementor on Suomen viidenneksi suurin pc-työasemien hallintapalveluiden tarjoaja Tietoenatorin, IBM:n, Fujitsu Servicen ja HP:n jälkeen. Ementor Finlandilla on oman ilmoituksensa mukaan 650 isoa ja pientä sopimusasiakasta.

Ementor myy Suomen toimintonsa
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös