Ensimmäinen dvd-tehdas aloittanut Suomessa

Kapasiteetti 30 000 dvd-levyä päivässä
Ensimmäinen dvd-tehdas aloittanut Suomessa

Helsinkiläinen Data-Mate on käynnistänyt Suomeen oman ilmoituksensa mukaan maan ensimmäisen dvd-tehtaan, joka kykenee valmistamaan kolmenlaisia levyjä. Tehtaassa on tyypin 5, 9 ja 10 dvd-tuotantokone ja kuusivärinen offset-painokone. Tuotantokapasiteetti on 30 000 dvd-levyä vuorokaudessa.

Koko Skandinavian alueella toimiva Data-Mate valmistaa tällä hetkellä eniten dvd-elokuvalevyjä, mutta myös datalevyjen kysyntä dvd-formaatissa on kasvussa. Data-Maten toimitusjohtaja Peter Scheiman kertoo, että dvd-levyjen edut tunnetaan erityisen hyvin elokuva- ja multimedialevyissä, koska kuvan- ja äänenlaadu saadaan cd-levyjä suuremman kapasiteetin ansiosta paremmaksi.

Kysyntää lisää myös dvd-tuotannon halventuminen suhteessa cd-levyihin. Scheiman arvioi, että halvimmillaan dvd-levy syntyy 0,45 sentillä kappaleelta, kun taas cd-levyn yksikköhinta suurissa erissä on edelleen 0,20--0,35 euroa kappaleelta. Scheiman muistuttaa, että öljyn kallistumisen vuoksi raaka-ainekustannukset ovat nousseet, mikä on vaikuttanut myös cd- ja dvd-aihioiden hintatasoon.

Miljoonainvestointi dvd-tuotantoon

Data-Mate on sijoittanut dvd-tehtaaseensa mittavat 1,5 miljoonaa euroa. Yhtiö arvioi markkinaosuutensa cd-tuotannossa olevan Suomessa 45-.50%. Data-Mate tuottaa Suomessa kahdesta kolmeen miljoonaa cd-levyä vuositasolla.

Scheiman kertoo, että yritys on saamassa isoja uusia dvd-tuotantoasiakkaita, joiden myötä dvd-tuotannonkin arvo nousee noin miljoonaan levyyn vuodessa.

Data-Mate myy yrityksille dvd-tuotantoa alusta lähtien loppuun asti kuoria ja koteloita myöten, eli asiakkaan tarvitsee toimittaa vain sisältö. Scheiman vakuuttaa, että kapasiteettia on edelleen riittävästi vapaana, ja konetta ajetaan kahdessa vuorossa. Cd-levyille on edelleen omat tuotantokoneensa.

Ensimmäinen dvd-tehdas aloittanut Suomessa
Tagit: Dvd
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös