Ensimmäinen tuomio elokuvateatteripiraatille

Lain maksimirangaistus 3 vuotta vankilaa
Ensimmäinen tuomio elokuvateatteripiraatille

Yhdysvaltojen uusi tiukka lainsäädäntö, jolla yritetään hillitä teattereissa tapahtuvaa elokuvien salanauhoitusta, on tuottamassa ilmeisesti ensimmäisen tuomion. St.Louisin kaupungissa asuvaa teiniä odottaa tuntuvat sakot ja pahimmillaan jopa kolmen vuoden vankeusrangaistus.

Yhdysvaltojen liittovaltion oikeusistuimen eteen on joutunut 19-vuotias nuorukainen Curtis Salisbury, ja hän on tunnustanut syyllisyytensä. Salisbury työskenteli paikallisen elokuvateatterin lippuluukulla. Näytäntöjen loputtua hän meni ystäviensä kanssa projektorihuoneeseen ja esitti elokuvat uudestaan nauhoitusta varten. Niin sanottujen bootleg-nauhoitusten tekoon käytettiin yksinkertaisesti videokameraa ja äänitallenninta.

Erittäin tiukka lainsäädäntö

Kesäkuussa filmille tallentuivat ainakin The Perfect Man ja Bewitched -elokuvat. Tämän jälkeen ne laitettiin levitykseen internetiin. Uusien elokuvien salakuvaamisesta elokuvateattereissa on studioiden mielestä tullut merkittävä ongelma, koska elokuvat päätyvät nettilevitykseen heti tuoreeltaan.

Ongelmaa on yritetty hillitä uudella erittäin tiukalla lainsäädännöllä. Henkilö joka käyttää videokameraa elokuvateatterissa voi kohdata suurimmillaan 250 000 dollarin vahingonkorvausvaateet ja jopa kolmen vuoden vankilatuomion. Laki on koko lyhyen historiansa aikana herättänyt kiistoja. Arvostelijoiden mukaan on kyseenalaista käyttää piratismiin vastaavaa rangaistustaulukkoa kuin väkivaltaisiin rikoksiin.

Salisbury saatiin kiinni Copycat-operaatiossa, joka oli käynnissä toisella puolella Yhdysvaltoja San Franciscossa. Viranomaiset eivät kertoneet miten elokuvapiraatin jäljille päästiin. Salisbury saa tuomionsa helmikuussa.

Tagit: Elokuva, Piratismi
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös