Espoon kaupunkia ajetaan Linux-käyttäjäksi
Kansanedustajat Hanna-Leena Hemming (kokoomus) ja Jyrki Kasvi (vihreät) ovat jättäneet valtuustoaloitteen avoimen lähdekoodin ohjelmien koekäytöstä Espoon tietojärjestelmissä. Aloitteen allekirjoitti enemmistö Espoon kaupunginvaltuutetuista, joten Linux, Apache, Open Office ja muut avoimen lähdekoodin ohjelmistot saattavat pian aloittaa Espoon valloituksensa.
Hemming ja Kasvi ehdottavat, että Espoon kaupunki tutkisi mahdollisuudet ottaa käyttöön Linux-käyttöjärjestelmän ja sen yhteydessä toimivat avoimen lähdekoodin ohjelmistot kunnan tietokoneissa. Heidän mielestään atk-järjestelmien toimivuus, käyttäjäystävällisyys ja kustannustehokkuus puoltavat avoimen koodin ohjelmistojen käyttöä julkishallinnossa.
Kansanedustajat jättivät aiheesta aloitteen myös eduskunnan kansliatoimikunnalle. Tavoitteena on siis tuoda avoimet ohjelmistot kokeiltavaksi myös eduskuntaan.
Suomalaisen osaamisen tukea ja kustannussäästöjä
"Linux-ohjelmissa on lisäksi kysymys suomalaisesta osaamisesta ja siitä, osaammeko itse arvostaa suomalaisten tekemää tieteellistä tutkimus- ja kehitystyötä, jonka saavuttama asema maailmanlaajuisesti on ainutlaatuinen. Tätä osaamista arvostetaan jo muun muassa Saksan Bundestagissa, joka on jo seitsemän vuotta sitten aloittanut systemaattisen siirtymisen Linux-käyttöjärjestelmään", sanoo Hemming.
"Esimerkiksi Open Officen ja Linuxin käytöstä ei peritä lisenssimaksuja, joten pitkällä aikavälillä, alkuräätälöinnin jälkeen, ne mahdollistavat huomattavia kustannussäästöjä. On huomattava, että Linux-käyttöjärjestelmän on myös todettu olevan Microsoftin Windows-alustoja käyttövarmempi", kertoo Kasvi.
Julkinen sektori on käynnistänyt Euroopassa innolla avoimen lähdekoodin hankkeita tai ainakin kokeiluja. Hankkeiden kustannussäästöt eivät välttämättä ole suurin syy vaihtohaluihin. Vaakakupissa painavat Yhdysvaltoihin menevien lisenssimaksujen siirtäminen mieluummin paikallisten ohjelmatalojen ja integraattorien hyödyksi.








