Etelä-Karjala loistaa laajakaistapeitollaan

Yhteyden kyliin vuoden rutistuksella
Etelä-Karjala loistaa laajakaistapeitollaan

Etelä-Karjalan kylien laajakaistahankkeella maakunnan kaikkiin puhelinkeskuksiin on saatu laajakaistavalmius vuoden aikana. "Olemme yllättyneet iloisesti siitä, kuinka paljon laajakaistayhteyksiä on otettu", johtaja Ossi Korhonen Tietomaakunta Ekarjalasta myhäilee. Jo 98 prosentilla väestöstä on pääsy laajakaistalla nettiin, ja neljännes on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen.

"Nopeat internet-yhteydet ovat erittäin tärkeitä pitkien asiointimatkojen päässä oleville yrityksille ja kotitalouksille. Nyt laajakaistan käyttö on Etelä-Karjalassa Suomen huippuluokkaa", Korhonen kehuu.

Maaseutu laajakaistautuu

Tietomaakunta Ekarjala on vastannut laajakaistahankkeesta ja Telia-Sonera rakentanut adsl-teknologiaan perustuvat laajakaistavalmiudet niihin 96 maaseudun puhelinkeskukseen, joihin operaattorit eivät olisi muuten yhteyksiä toteuttaneet. 84 puhelinkeskusta toteutettiin yhteiskunnan tuella, loput 12 keskusta Telia-Sonera Finland rakensi omalla kustannuksellaan. Yhteydet rakennettiin suunnitellussa aikataulussa vuoden sisällä.

Odotukset ylittyivät

Laajakaistaliittymien määrä ylitti odotukset selvästi. Etelä-Karjalan maaseutualueilla 24 prosenttia kotitalouksista on ottanut laajakaistayhteyden. Parhaimpien puhelinkeskusten alueella joka toinen talous on ottanut laajakaistaliittymän.

"Liittymien kysynnän kasvua ovat auttaneet laajakaistayhteyksien hintojen puolittuminen ja operaattorien välinen kilpailu. Etelä-Karjalassa asiakkaat voivat valita aina vähintään kahdesta operaattorista", Ossi Korhonen kertoo.

Katvealueet mietinnässä

Laajakaistayhteyden saavat ne taloudet, joihin tulee puhelinkaapeli ja jotka sijaitsevat korkeintaan 6,5 kilometrin kaapelietäisyyden päästä puhelinkeskuksesta. Etelä-Karjalassa on vielä noin 1200 taloutta ja paljon kesämökkiläisiä, jotka eivät saa laajakaistayhteyttä.

Tietomaakunta Ekarjala selvittää kullekin katvealueelle käyttökelpoisimman ja kustannustehokkaimman ratkaisun. Katvealueiden toteutus kilpailutetaan kesällä 2005. Tarkoituksena on, että mahdollisimman moni katvealueen talous saisi laajakaistayhteydet vielä loppuvuoden aikana.

Etelä-Karjala loistaa laajakaistapeitollaan
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös