Euroyhteistyötä tehostettava sulautetuissa järjestelmissä

Nokian Yrjö Neuvo:
Euroyhteistyötä tehostettava sulautetuissa järjestelmissä

Tekesin Elmo-teknologiaohjelman vuosiseminaarissa puhunut Yrjö Neuvo katsoo, että sulautettujen järjestelmien tutkimus- ja kehitystyö vaatii vankkaa eurooppalaista yhteistyötä.

Yhteistyöfoorumiksi Neuvo suosittelee alan tutkijoille Artemis-yhteisöä, jonka perustajajäsen Nokia on. Neuvo itse on yhteisön johtoryhmän puheenjohtaja.
Neuvon mukaan sulautettujen järjestelmien tutkimus- ja kehitystyö on Suomessa ollut hajanaisten hankkeiden ja muutamien yksittäisprojektien varassa. "Teollisuuden intressissä olisi selvästi toimintojen yhtenäistäminen, laajentaminen ja vilkastuttaminen", Neuvo toteaa.

"Laajamittaista organisoitua yhteistoimintaa ei ole oikeastaan ollut, ja monet Keski-Euroopan maat ovat edenneet Suomea pitemmälle. Nyt, kun alueelle on saatu yhteiseurooppalainen kehitysyhteisö, suomalaisten kannattaisi ehdottomasti lähteä mukaan hankkeisiin", Neuvo painottaa.

Artemis polkaistiin käyntiin

Sulautettujen järjestelmien tutkimista, kehittämistä ja hyödyntämistä edistävä teknologiayhteisö Artemis (Advanced Research and Technology for Embedded Intelligence & Systems) käynnistettiin viime vuonna, ja sen johtoryhmä kokoontui ensimmäisen kerran viime tammikuussa.

Artemis-hankkeen käynnistysvaihetta ohjaavassa ryhmässä on mukana kolmisenkymmentä eurooppalaisjäsentä sekä teollisuuden että tutkimusmaailman piiristä. Yhteisön ensimmäinen varsinainen vuosikonferenssi järjestetään kesä-heinäkuun vaihteessa Pariisissa.

Artemis-teknologiayhteisön rakentaminen on osa Euroopan Unionin IST-ohjelmaa (Information Society Technologies), joka puolestaan kuuluu EU:n tutkimustoiminnan kuudenteen puiteohjelmaan. Artemis-yhteisön tavoitteena on säilyttää ja parantaa Euroopan vahvaa asemaa sulautetuissa tekniikoissa, joita sovelletaan tietoliikenteessä, teollisuusjärjestelmissä, kulutuselektroniikassa sekä auto- ja ilmailuteollisuudessa.

Artemis-yhteisön tärkeimmäksi päämäräksi on asetettu sinänsä tasokkaan mutta selvästi pirstoutuneen eurooppalaisen tutkimus- ja kehitystoiminnan yhtenäistäminen. Tämän tulisi tapahtua kaikilla tasoilla osana unionin sovittuja strategisia tavoitteita elektroniikan ja tietotekniikan alueilla. Hankkeet on tarkoitus toteuttaa sekä EU:n rahoituksella että eri maiden kansallisin panostuksin ja resurssein.

Prosessoreita avoimella mallilla?

Omana visionaan yhteistyön mahdollisista tulevista muodoista Neuvo mainitsee yhden pitkäaikaisen haaveensa. "Erittäin mielenkiintoinen yhteistyöhanke voisi olla puolijohdefirmoista riippumattomien mikroprosessorien kehittäminen hajautetulla mallilla. Sehän voisi tapahtua täysin avoimen yhteistyön pohjalta samaan tapaan, kuin Linux-käyttöjärjestelmää on kehitetty ohjelmistopuolella", Neuvo esittää.

"Tällainen hardware-kehityshanke voitaisiin hajauttaa selkeisiin toiminnallisiin lohkoihin, joiden väliset rajapinnat olisivat tarkasti sovittuja. Kuka tahansa voisi sitten tuottaa projektiin uusia innovaatioita ja parannusehdotuksia ja tulokset olisivat avoimesti kaikkien käytettävissä", Neuvo visioi. (Prosessori)

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös