F-Secure kiistää Simworksin pelottelut

Vain muutamia Skullsin variaatioita
F-Secure kiistää Simworksin pelottelut

Tietoturvayhtiö Simworks raportoi toissapäivänä havainneensa 52 uutta kännykkätroijalaista vuorokauden sisällä Nokian Series 60 -alustalle. F-Securen virustutkijat raportoivat epäilleensä väitettä heti julkisuuteen tullessa, ja ovat tutkimustensa pohjalta todenneet ne vääriksi. Yhtiön mukaan kyse on vain muutamasta erilaisesta Skulls-haittaohjelman variaatiosta, joita on pakattu kännykkäpelien piraattiversioiden oheen.

F-Securen mukaan piraattipelien Symbian-asennuspakettien (.sis) oheen liitetyt tiedostot perustuvat Skulls.D-troijalaiseen pienin muutoksin. F-Secure arvioi tällä hetkellä variaatioita olevan 2--3, eivätkä ne sisällä mitään uutta tekniikkaa haittaohjelman levityksessä tai vahingon aiheuttamiseksi älypuhelimille.

Simworks raportoi havaintojensa pohjalta merkittävästä uhkien kasvusta Series 60 -puhelimille. F-Securelta arvioidaan, etteivät uudetkaan variaatiot aiheuta enempää uhkaa älypuhelinten käyttäjille. Molemmat tietoturvayhtiöt ovat samaa mieltä siitä, ettei uusia Skulls-versioita ole vielä levinnyt yleisesti internetissä esimerkiksi piraattipelien mukana.

F-Securelta sanotaan, että yhtiön älypuhelinten virustorjuntaohjelma poistaa myös uudet variaatiot.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös