FBI:n massiivinen tietotekniikkauudistus roskiin
Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI saattaa joutua hylkäämään erittäin merkittävän tietotekniikkahankkeen, jonka tarkoitus oli kokonaan uudistaa FBI:n antiikkiseksi haukuttu tietojärjestelmä. Puolen miljardin dollarin jättiremontin keskeisin osa on terrori-iskujen jälkeen silmätikuksi joutunut tietovaihdon puutteellisuus. Uuteen järjestelmään ei kuitenkaan luoteta, ja noin 170 miljoonan dollarin yksittäinen kehityshanke uhkaa mennä kiville. FBI:n uudistusten ongelmista raportoi laatulehti Los Angeles Times.
FBI:n tietojärjestelmän täydellinen uudistus oli eräs tärkeimmiksi katsotuista toimista, joita vuoden 2001 syyskuun terrori-iskuja selvittänyt tutkintakomissio suositteli. Selvityksen mukaan FBI:n agenteilla ei ollut käytössään tehokasta tapaa keskinäiseen tietojen vaihtoon. Tehokkaampi tiedon kulku olisi arvioiden mukaan saattanut ehkäistä New Yorkiin ja Washingtoniin kohdistuneita terrori-iskuja.
170 miljoonan kehitystyö hukkaan
Tietotekniikkaremontin keskeisin osa on ohjelmisto nimeltä Virtual Case File, johon tutkittaviin tapauksiin liittyvät tiedot kerätään. FBI:n asiantuntijat ovat kuitenkin tulleet siihen johtopäätökseen, ettei uusi ohjelmisto toimisi tarkoitetulla tavalla. FBI sai Virtual Case File -ohjelmiston prototyypin koekäyttöön viime kuussa.
FBI on hankkinut myös ulkopuolisia selvityksiä siitä, voitaisiinko jokin ohjelmiston osa vielä pelastaa, mutta tilanne näyttää Los Angeles Times -lehden mukaan huonolta. Nyt tarkoitus on ilmeisesti hankkia tilalle toisenlainen ohjelmisto, josta aiheutuu lisäkuluja kymmeniä miljoonia dollareita. Aikaisemmin suunnitellun ohjelmiston hylkääminen tekisi pitkälti tyhjäksi kehitystyön, josta FBI joutuu lähteiden mukaan suorittamaan noin 170 miljoonan dollarin maksun. Sovelluksen on kehittänyt ohjelmistoyhtiö Science Applications.
FBI:n massiivinen tietojärjestelmäremontti oli alun perin määrä saada valmiiksi jo vuoden 2003 aikana. Nyt FBI ei edes uskalla julkisesti arvioida aikataulua. Virtual Case File -ohjelmiston hylkäämisen pelätään lykkäävän aikataulua jopa vuosilla.








