Finnair harkitsee nettiyhteyksiä kaukolennoille
Kokonaan uudet Airbus A350-900 -koneet tulevat Finnairin laivastoon vuonna 2011.
Lentoyhtiö Finnair on tehnyt esipäätöksen kaukolentojen nettiyhteyksien selvittämisestä jo vuonna 2001, mutta Yhdysvaltain 9/11-terrori-iskut siirsivät asian eteenpäin. Nettiyhteydet tulevat uudelleen ajankohtaiseksi uusien Airbus A340- ja A350-koneiden myötä.
Tiedottaja Maria Mroue Finnairilta kertoo, että vanhojen koneiden osalta tutkitaan mahdollisuutta sähköpostiyhteyksiin. Uusien koneiden osalta seurataan vielä mahdollisuuksia laajempien internet-yhteyksien suhteen. Yhteyksiä ei ole tulossa ainakaan vielä ennen kesää 2006.
Kehityspäällikkö Tero Lohimäki Finnairin palveluiden kehitysyksiköstä kertoo, että matkustajat pitävät tärkeänä pääsyä sähköpostiin, mutta nettisurffailua yleensä ei katsota yhtä tärkeäksi. Lohimäen mukaan toteutus voisi olla esimerkiksi lentokoneen sisäinen wlan-yhteys, palvelin ja satelliitin kautta linkki internetiin. Lohimäki arvioi, että ainakin bisnesmatkustajat ovat valmiita maksamaan nettiyhteydestä lennon aikana.
Monilla kilpailijoilla on jo kaukolennoilla
Finnairin mukaan lopullista päätöstä nettiyhteyksien tuomisesta koneisiin tai varsinkaan aikatauluista ei ole vielä tehty.
Finnairin kilpailijoista ainakin Lufthansa ja SAS tarjoavat jo nettiyhteyksiä kaukolennoilla. SAS on ilmoittanut tuovansa nettiyhteydet jatkossa kaikille pitkille lennoille. Aasiassa esimerkiksi Japan Airlines tarjoaa jo lennoillaan nettiyhteyden.








