Finnet avaa 3g-verkon vielä tänä vuonna
Matkapuhelinverkko-operaattori Finnet Verkot on vahvistanut valinneensa Ericssonin kaupallisen umts-verkkonsa toimittajaksi ja toivovansa verkon olevan kaupallisesti käytössä vuoden loppuun mennessä pääkaupunkiseudun lisäksi Lahdessa ja Tampereella. Ensi vuonna seuraavat Oulu ja Turku, ja tästä verkon luvataan laajentuvan tasaisesti eri puolilla maata.
Finnet kertoo valinneensa Ericssonin verkkotoimittajakseen erityisesti keskittääkseen verkon yhdelle verkkotoimittajalle. Sopimus kattaa myös verkon laajennuksia vuosille 2006 ja 2007. Ericsson ja Finnet kertovat, että verkon toimittaminen on jo käynnistynyt.
.
Tukiasemat valmiina nopeampaan 3g-verkkoon
Finnet Verkkojen toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi sanoo, että nyt on oikea aika panostaa kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkoihin, koska sekä päätelaitteet että verkot alkavat olla riittävän kehittyneitä.
"Valinta tehtiin sellaiseen aikaan, että rauta on suoraan valmis hsdpa-tekniikkaan, ja se voidaan ottaa käyttöön vain ohjelmistopäivityksellä, kun päätelaitteita on markkinoilla", Tiuraniemi perustelee.
Hsdpa (high speed data packet access) on nykyisiä umts-verkkoja seuraava 3,5g-askel, jossa siirtonopeuksien päätelaitteelle luvataan nousevan alkuun yhteen tai muutamaan megabittiin sekunnissa, kun nykyisin nopeudet ovat jääneet enintään 384 kilobittiin sekunnissa.
Riitta Tiuraniemi sanoo, ettei voi kertoa tulevia 3g-palveluita tai hinnoittelua, koska palveluoperaattorit päättävät näistä. DNA Finlandilta kuitenkin kerrotaan, että 3g-palvelut lanseerataan heti verkon avautuessa. Hinnoittelun kerrotaan olevan "kilpailukykyinen markkinatilanteeseen nähden".








