Fujitsu luopuu plasmanäytöistä
Plasmatelevisioiden kysyntä on kovassa kasvussa, ja esimerkiksi Matsushita on aikaistanut uuden tehtaansa rakentamista kahdella kuukaudella. Silti Fujitsu luopuu osuudestaan Hitachin kanssa perustetussa plasmanäyttöjen yrityksessä.
Fujitsu ja Hitachi perustivat huhtikuussa 1999 FHP-yrityksen (Fujitsu Hitachi Plasma Display Limited), jonka ne ovat omistaneet puoliksi. Nyt Fujitsu aikoo siirtää osuutensa Hitachille ja FHP:stä tulee Hitachin tytäryhtiö. Hitachin omistusosuus nousee samalla 80 prosenttiin.
Fujitsun päätös liittyy plasmanäyttöjen liiketoiminnan huonoon tulokseen. Kuluvan tilivuoden aikana se on tehnyt näytöillään lähes 120 miljoonan dollarin tappion ja pääosin plasmanäytöillä. Vuoden aikana plasmatelevisioiden hinnasta on lähtenyt 30 prosenttia, mikä on kuluttajan kannalta hyvä, mutta valmistajan kannalta kestämätöntä, Fujitsu moittii.
Viime vuonna maailmassa myytiin noin 2,7 miljoonaa plasmatelevisiota. Kaikista myydyistä televisioista PDP-televisioiden osuus oli kaksi prosenttia, mutta osuuden uskotaan kasvavan tulevaisuudessa voimakkaasti. (Prosessori)








