Gartner: Wimax haastaa myös matkapuhelinverkot

Vähintään miljoona käyttäjää vuonna 2006
Gartner: Wimax haastaa myös matkapuhelinverkot

Tutkimusyhtiö Gartner arvioi tuoreessa tutkimusraportissaan, että laajakaistaistaisia langattomia Wimax-yhteyksiä on yli miljoona vuonna 2006. Käyttäjämäärissä tämä voi tarkoittaa jopa kolmea miljoonaa. Yhtiö arvioi voimakkaan kasvun tulevan vuonna 2008, kun tekniikkaa on laajasti saatavana alueellisena laajakaistaliittymänä eri puolilla maailmaa. Tutkimus The real impact of Wimax sisältää kuusi erillistä raporttia.

Gartnerin mukaan useat isot perinteiset puhelin- ja laajakaistaoperaattorit kuten British Telecom, France Telecom, Deutsche Telekom ja Qwest tutkivat jo Wimaxin käyttömahdollisuuksia erityisesti haja-asutusalueiden laajakaistaliittymissä. Neljännes tutkimukseen osallistuneista operaattoreista Afrikan, Euroopan ja Lähi-idän (EMEA) alueella arvioi, että Wimax on jo vaikuttanut suhtautumiseen langattomasta laajakaistasta, ja toinen neljännes kertoi myös aikeista vähintään testata tekniikkaa.

Voimakas kasvu alkaa vuonna 2008

Tutkimusyhtiö arvioi, että IEEE 802.16 -standardiperheen sertifioitu tekniikka valmistuu vuoden 2005 loppuun mennessä. Gartner arvioi, että 2008 Wimaxia nähdään kannettavissa tietokoneissa ja puhelimissa, ja siihen asti tekniikan tärkein käyttökohde on toimia dsl- ja kaapeli-tv-verkkojen jatkeena siellä minne perinteisiä laajakaistaverkkoja ei kannata rakentaa. Gartner kuitenkin ennustaa, että myöhemmin Wimax kilpailee osittain myös langattomien lähiverkkojen ja seuraavan sukupolven matkapuhelinverkkojen kanssa.

Analyytikko Jouni Forsman Gartnerilta korostaa, ettei Wimax kuitenkaan vastaa mobiiliteetissa matkapuhelinverkkoja, vaan täydentää niitä. Hän uskoo, että kuluttajat pääsevät valitsemaan kulloinkin edullisimman ja nopeimman yhteyden, ja operaattorit yrittävät tehdä verkosta toiseen siirtymisen käyttäjälle läpinäkymättömäksi ja vaivattomaksi.

Gartnerin mukaan voimakkaimmin Wimax-tekniikkaa puskevat laitevalmistajat, kuten piirivalmistajat ja tietoliikennejärjestelmien toimittajat. Gartner ennustaa, että useita uusia yrityksiä lähtee Wimax-laitebisnekseen vielä vuonna 2005.

Gartner: Wimax haastaa myös matkapuhelinverkot
Tagit: Wimax
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös