Gatesin muistio ravistelee Microsoftia
Bill Gates on huolissaan internetin uudenlaisten palvelujen uhkasta Microsoftille.
Microsoftin perustaja Bill Gates on lähettänyt alaisilleen muistion, jota on jo verrattu vuosikymmenen takaiseen muistioon, jolla yhtiö lopulta herätettiin internetin merkitykseen. Tällä kertaa Gates ravistelee Microsoftia hereille Googlen tyyppisten netissä toimivien palvelujen sekä mainosmarkkinoiden merkityksestä, ja vakavasta uhasta Microsoftille.
Gatesin lähettämän muistion on saanut käsiinsä esimerkiksi uutispalvelu Cnet. Muistiossa Gates toteaa, että "tämä tuleva 'palveluaalto' tulee olemaan erittäin ravisteleva. Meillä on kilpailijoita, jotka hyödyntävät tilaisuuden ja tulevat haastamaan meidät."
Ozzie harmittelee menetettyjä mahdollisuuksia
Samoilla kannoilla on Microsoftille alkuvuonna siirtynyt Ray Ozzie, joka tunnetaan parhaiten Lotus Notes -ohjelman kehitystyöstä. Ozziesta on tehty Microsoftilla uusien palveluiden kehityksen pää, ja aikaisemmissa muistioissa hän on ripittänyt Microsoftia voimakkaasti mahdollisuuksien menettämisestä. Cnetin mukaan Ozzie mainitsi esimerkiksi Googlen, Skypen, sähköpostiin keskittyvistä mobiililaitteistaan tunnetun Research in Motion -yrityksen (RIM) sekä Adoben.
Ozzien mukaan Microsoft olisi voinut olla johtaja monilla näistä alueista, esimerkiksi juuri web-pohjaisissa ohjelmistoissa. Nyt johtoasema on karannut muille yrityksille. Ozzie harmittelee miten esimerkiksi Exchange-työryhmäohjelmiston Outlook Web Access -web-käyttöliittymän pioneerityötä ei täysin hyödynnetty, sen enempää kuin web-hakujen merkityksen varhaista tajuamista.
Innovaation painopiste on sittemmin karannut muille, esimerkiksi juuri Googlelle. Yhtiöltä nähdään uusia ideoita melkein viikoittain.
Microsoft yrittää ottaa muutosta kiinni vauhdilla. Yhtiö on juuri julkistanut Windows-Live ja Office-Live-verkkopalvelut. Syyskuussa Microsoftin yritysrakenne laitettiin uusiksi, millä yritetään edistää innovatiivisuutta.
Ray Ozzie on päävastuussa Microsoftin ajamisesta uusiin palveluihin.








