Google pyöräytti portaali-idean päälaelleen

Kisa Yahoon ja Microsoftin kanssa tiukkenee
Google pyöräytti portaali-idean päälaelleen

Google laajenee taas uudelle alueelle esitellessään personoitavan Google-sivuston, ja yhtiö on nyt entistäkin suoremmalla törmäyskurssilla web-portaalien johtajien Yahoon ja Microsoftin kanssa. Googlen idea portaalissaan on kuitenkin päinvastainen, sillä omien sanojensa mukaan se yrittää ajaa käyttäjät pois sivustolta.

Googlen uusi portaali kerää yhteen Googlen omia palveluita, kuten Gmail-websähköpostin, Googlen uutishakukoneen sekä sää- ja pörssikurssitietojen tapaisia perinteisiä palveluja. Käyttäjä voi personoida sivuilleen itseään kiinnostavan kokonaisuuden, aivan niin kuin kilpailijoiden Yahoon tai Microsoftin MSN:n sivuilla.

Käyttäjät ajetaan pois Googlen sivuilta

Googlen portaalin perusidea on päinvastainen perinteisiin portaaleihin verraten. Niiden tarkoitus on yleensä pitää käyttäjät sivustoillaan mahdollisimman kauan käyttämässä portaalin omia palveluita. Näin portaali voi myös myydä enemmän mainostilaa käyttäjien näkyville.

Google taas lähtee siitä, että portaali on aloitussivu, josta käyttäjien on helpompi edetä muihin haluamiinsa netin palveluihin. Googlen mukaan tarkoitus ei ole tehdä laajaa omaa palvelualustaa, vaan eräänlainen navigaatiokartta, joka auttaa käyttäjiä suunnistamaan netissä. Googlen edustaja toteaa suorasukaisesti, että palvelun filosofia on saada käyttäjät pois sen sivuilta muihin palveluihin, josta he saavat haluavansa informaation.

Google aikoo kuitenkin lisätä monenlaista sisältöä sivuille, alkuvaiheessa esimerkiksi BBC:n ja New York Timesin uutisia. Parin kuukauden sisällä sivuille lisätään rss-uutissyöttötekniikka.

Tagit: Google
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös