Helsingin Sanomat ja Iltasanomat myymään online-musiikkia

Avautui tänään
Helsingin Sanomat ja Iltasanomat myymään online-musiikkia

Suomen äänilevymyynnin markkinat vuonna 2004 olivat noin 105 miljoonaa euroa, ja musiikin online-myynnin arvellaan kasvavan lähivuosina nopeasti. Tästä kakusta haluavat siivunsa nyt myös Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat, jotka ovat yhteistyössä perustaneet uuden online-musiikkikaupan. Kotimaiseen musiikkiin panostava palvelu avautuu tänään 15.9, ja sen tavoitteena on olla laajin ja helppokäyttöisin musiikkikauppa Suomessa.

Online-musiikkikauppa perustettiin www.iltasanomat.fi-, www.helsinginsanomat.fi- ja www.nyt.fi-sivustojen yhteyteen.

"Haluamme tarjota kuluttajille helpon ja laillisen tavan hankkia musiikkia levyarvostelujemme luonnollisena jatkeena. Sanoman tavoitteena on laajin ja helppokäyttöisin online-musiikkikauppa Suomessa. Uskomme, että voimme olla vahvasti mukana kasvattamassa musiikin myyntiä verkossa. Palvelu vahvistaa Sanoman monikanavaista toimintamallia ja verkkopalvelujen asemaa tärkeässä nuorten aikuisten kohderyhmässä", Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Kotimaisen musiikin osuus Suomen musamyynnissä huima

"Haluamme tuoda erityisesti esille suomalaista musiikkia", Helsingin Sanomien toimitusjohtaja Pekka Soini kertoo. Suomen äänitemyynnissä kotimaisen musiikin osuus vuonna 2004 oli 56 prosenttia, mikä on Euroopan huippuluokkaa.

Palvelu toteutetaan yhteistyössä levy-yhtiöiden kanssa. Teknisen toteutuksen tekee ruotsalainen Inprodicon, joka on Pohjoismaiden suurin alan toimija.

Sanomawsoy-konsernin sähköisen viestinnän yksikkö Swelcom oli avaamassa Siperia.net-nimistä musiikkikauppaa jo keväällä 2001, mutta palvelu suljettiin juuri ennen lanseerausta. Silloin levy-yhtiö EMI:n toimitusjohtaja arvosteli hanketta amatöörimäiseksi.

Helsingin Sanomat ja Iltasanomat myymään online-musiikkia
Tagit: Musiikki
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös