Hittituotteet luovat nostetta tukkurille
Robotit ohjaavat tavaroiden kulkua ja kontrolloivat laatikoiden massaa, sarjanumeroita ja tuotekoodeja. Järjestelmä lajittelee tavarat esimerkiksi kysynnän vaihtelun mukaan.
Baltian maiden ja Suomen suurin it-tukkuri jatkaa tasaista kasvuaan Suomessa ja ulkomailla. Yhtiön liikevaihto on kasvanut viime vuodet 20–30 prosentin vuosivauhtia, eikä tahti näytä hidastuvan tänäkään vuonna. GNT:n toimitusjohtaja Mika Junnila arvioi tämän vuoden liikevaihdon nousevan jo 900 miljoonaan euroon, kun se vuonna 2004 oli noin 728 miljoonaa ja toissavuonna noin 500 miljoonaa.
Junnila kertoo kilpailutilanteen olevan tiukka, mutta hän uskoo GNT:n pysyvän voitollisena tehokkaan toimintamallinsa ansiosta. "Samaan aikaan, kun tuotteiden keskihinta laskee, myös niiden elinkaari lyhenee".
Tietotekniikan tukkurit saaneet haastajan suoramyynnistä
Perinteisen tukkurin malli on saanut haastajan Dellin kaltaisista suoramyyjistä, jotka toimittavat tavaraa suoraan asiakkaille. "Tämä pakottaa tukkurit toimimaan tehokkaammin", Junnila arvioi.
Myös it-tukkureiden toiminta on muuttunut viime vuosina. "Jälleenmyyjät eivät pidä enää omia varastojaan ja tilaavat tavaran suoraan meiltä b2b-asiakkailleen, ja toimitamme sen suoraan asiakkaalle".
Junnila ei halunnut kertoa koko listaa loppuvuoden hittituotteista, mutta tietokoneista kannettavat kasvavat edelleen 30 prosentin vuosivauhtia. Mp3-soitinten kasvu on vielä voimakkaampaa, sillä niiden toimitukset moninkertaistuvat tänä vuonna, hän paljastaa.
Automaatio tehostaa varastoa
Junnila kehuu automatisoidun ja pääasiassa robottien ohjaaman logistiikkakeskuksen ja varaston etuja. Hän arvioi, että investointi on maksamassa itsensä takaisin reilusti alle viidessä vuodessa ja manuaalisesta varastosta uuteen automaatioon siirtyminen toteutui noin kolmessa kuukaudessa avaamisen jälkeen.
Automaatio kannattaa, koska se vähentää ihmisten tekemän työn tarvetta. "Aiemmin 70 prosenttia varastotyön ajasta meni tavaroiden noutamiseen ja siirtelyyn", Junnila kertoo. Aikaisemmin varastossa työskenteli manuaalisesti 140–150 ihmistä, nykyisin henkilökuntaa tarvitaan vain murto-osa.
GNT laskee vahvuudekseen myös kysynnän ennustamisen. Tavaraa voidaan tilata sekä toimittaa ennakkoon, ja puskurin avulla toimitusajat pysyvät lyhyinä. "Kovassa kilpailutilanteessa olevat jälleenmyyjät joutuvat myös uudistamaan toimintatapojaan", Mika Junnila arvioi.
Automatisoitu logistiikkakeskus myös Ruotsiin
Kokemukset ovat olleet niin hyvä, että järjestelmää laajennetaan edelleen tänä vuonna lisäämällä automaatiota edelleen, uusilla hisseillä ja kolmannella automaatiojärjestelmällä Tampereen logistiikkakeskuksessa.
Seuraavaksi automatisoitu järjestelmä viedään Ruotsiin, jossa Norrköpingissa vuonna 2003 avattu logistiikkakeskus päivitetään nykyaikaan.
Mika Junnila kehuu EU:n laajentumisen etuja tukkurin kannalta. Se on hänen mukaansa lisännyt toimitusvarmuutta, ja euro on tuonut hintavakautta. Hänen mukaansa hävikki on jo lähes olematonta.
GNT toimii Suomen ja Baltian maiden lisäksi Alankomaissa, Ruotsissa ja Puolassa. Mika Junnilan mukaan suurin kasvu tulee tulevaisuudessa nimenomaan ulkomailta. Hän tosin korostaa, ettei kasvu ole itseisarvo, ja yhtiö aikoo jatkossakin pysyä voitollisena.
Mika Junnila iloitsee erityisesti kannettavien laitteiden kasvusta.
Mika Junnila iloitsee erityisesti kannettavien laitteiden kasvusta.








