Hollywood-studiolle uusia keinoja piratismin kitkemiseksi
Hollywoodin elokuvayhtiöt ovat perustaneet kymmenien miljoonien eurojen arvoisen yhteisyrityksen, jonka ainoa tehtävä on kehittää uusia tekniikoita elokuvapiratismin kitkemiseksi. Kehitteillä on innovatiivisia tekniikoita, joilla yritetään laittaa kuriin esimerkiksi salakuvaajat elokuvateattereista, vertaisverkkojen elokuvalataajat ja jopa naapurin viihdeverkoista elokuvia lainailevat.
Elokuvayhtiöt myönsivät uudelle yritykselle heti 30 miljoonan euron budjetin kahden ensimmäisen vuoden tarpeisiin. Yrityksen nimi on Motion Picture Laboratories, lyhyemmin Movie Labs. Yrityksen tarkoitus on kehittää pelkästään piratismin ehkäisyn ja tekijänoikeuksien suojelun tekniikoita. Sitä ei käytetä itse elokuvien tekemisen tekniikan kehittämiseen.
Pikakuvilla salakuvaajia vastaan
Filmistudiot kertoivat heti tärkeimmät lähivuosien tavoitteensa. Tärkeä tavoite on vaikeuttaa elokuvateattereissa tapahtuvaa salakuvausta, sillä tallenteet päätyvät nopeasti vertaisverkkojakeluun ja vähentävät sekä elokuvien että dvd-levyjen myyntiä. Ratkaisuksi on ehdolle tekniikoita, joissa elokuvan sekaan lisättäisiin sekunnin murto-osan ajan näkyviä kuvia. Katsojat eivät niitä huomaisi, mutta pikakuvilla saattaisi olla mahdollista pilata luvattomat tallenteet.
Kehityksessä on myös tekniikoita, joilla estetään tekijänoikeudellisen materiaalin levitys yritysverkoissa ja oppilaitoksissa. Perinteinen tavoite on tehdä sama vertaisverkoille, missä turvaudutaan hieman erilaisiin tekniikoihin, esimerkiksi turmeltujen valetiedostojen levittämiseen.
Kodin viihdeverkkojen salakuuntelu tulossa?
Elokuvayhtiöt ovat huolissaan myös kodin tulevista viihdeverkoista. Jo nyt esimerkiksi Windows Media Center -tietokoneissa videokuvaa voidaan jakaa langattomasti ympäri asuntoa eri näyttöihin. Langattoman jakelun yleistyessä naapuri voisi "lainata" viihdettä luvattomasti seinän takaa.
Movie Labs -yhteistyöhön ovat liittyneet käytännöllisesti kaikki suurimmat elokuva- ja viihdetalot. Yhtiöiden mukaan markkinoilla ei ole ollut yrityksiä, jotka kehittäisivät johdonmukaisesti kaikkia näitä tekniikoita, joten studiot halusivat vauhdittaa kehitystyötä. Perustajien mukaan suojausten parantuminen houkuttelee lisäämään digitaalista jakelua, mikä vauhdittaa uuden tekniikan käyttöönottoa.








