Huijarit veivät Nordean asiakkaalta 10 000 euroa
Nordea on vahvistanut, että ainakin 20 suomalaista lähetti asiakasnumeronsa ja tunnuksensa huonolla suomen kielellä lähetetyn huijausviestin takia. Ainakin 10 asiakkaan tililtä onnistuttiin varastamaan rahaa tunnusten avulla. Yhdeltä asiakkaalta vietiin yli 10 000 euroa, joka ehdittiin jo nostaa tililtä Latviasta.
Vielä torstaina Nordeasta arvioitiin Tietokone-lehdelle, että vain yksi tili olisi jouduttu sulkemaan, ja ettei kenenkään tililtä olisi onnistuttu siirtämään rahoja.
Nordean viestintäjohtaja Atte Palomäki kertoo, että rahat siirrettiin Latviaan, mutta Nordea ja Keskusrikospoliisi epäilevät, että tämä on vain ensimmäinen välipiste.
Uusia tapauksia saattaa paljastua
Palomäen mukaan vielä torstaina onnistuneet huijaukset eivät olleet tiedossa. Hän harmittelee, että asiakasnumeronsa ja tunnuksensa huijareille lähettäneet asiakkaat ovat reagoineet hitaasti, eivätkä olleet heti yhteydessä pankkiin.
Palomäki arvelee, että uusia tapauksia saattaa tulla vielä esille, joskaan maanantaiaamuun mennessä hänen tiedossaan ei ollut lisää Nordean suomalaisia asiakkaita, jotka olisivat lähettäneet tunnuksensa huijareille.
Palomäen mukaan siirretyt rahat korvataan tällä kertaa huijatuille, koska asia on vasta uusi useimmille ihmisille. Jatkossa asiakkaiden odotetaan pitävän huolta itse tunnuksistaan, eikä menetettyjä rahoja välttämättä enää korvata. "Kun asia arkipäiväistyy, tilannetta katsotaan uudelleen", sanoo Palomäki.
Rikolliset käyttävät kaapattuja koneita
Rikoskomisario Vesa Isokuortti keskusrikospoliisista kertoo, että kalasteluhuijaukset ovat hyvin arkipäiväisiä sekä yleisiä maailmalla, ja että niissä liikkuu jo miljoonia euroja.
"Tekijöistä ei tiedetä mitään varmaa, mutta uskomme, että yrittäjiä on ympäri maailmaa. Huijauksia on onnistunut Euroopassa, Aasiassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa", Isokuortti arvioi.
Isokuortti kertoo, että tutkinta etenee yhteistyössä pankkien ja muun muassa Latvian viranomaisten kanssa. "Selvitämme, millaisia jälkiä on huijaussähköpostien lähettäjistä. Seuraamme jälkiä niin pitkälle, että pääsisimme tekijän lähteille", Isokuortti kertoo.
Isokuortti kertoo, että huijarit käyttävät tyypillisesti kaapattuja tietokoneita sähköpostien lähettämiseen ja jälkiensä peittämiseen. Isokuortti vahvistaa arvion, että rikollisten hallussa on jatkuvasti tuhansia tietokoneita.
Tietokone-lehden tietojen mukaan osa kaapatuista tietokoneista on suomalaisia.








