IBM hylkää Itaniumin kokonaan?

Vakava isku kompuroineelle Itanium-prosessorille
IBM hylkää Itaniumin kokonaan?

Vuosien ajan vaikeuksissa kamppaillut Intelin 64-bittinen Itanium-prosessori on taas kohtaamassa pahan takaiskun. Yhtiötä lähellä olevat lähteet kertovat, että IBM - maailman suurin palvelinvalmistaja - aikoo lopettaa kokonaan Itaniumiin perustuvien palvelimien valmistamisen.

IBM ei ole koskaan suosinut Itaniumin käyttöä, sillä se kilpailee suoraan yhtiön omien 64-bittisten Power-sarjan palvelinsirujen kanssa. IBM on kuitenkin valmistanut Itanium-palvelimia, ja suunnitellut myös uusia Itanium-koneita, millä on pyritty vastaamaan prosessoria haluavien asiakkaiden tarpeisiin. Tällä hetkellä mallistossa on Itanium-versio IBM:n suosituimpiin koneisiin kuuluvasta x455-palvelimesta.

Tutkimusyhtiö Illuminatan analyytikko Gordon Haff kuitenkin kertoo uutispalvelu Cnetin mukaan, ettei IBM suunnittele muita Itanium-palvelimia. Haffin mukaan näin hänelle kertoi IBM:n Xseries-tuotesarjan markkinointijohtaja Jay Bretzmann.

Toinen Cnetin lainaama nimetön lähde kertoo, ettei IBM edes aio julkaista Itaniumin loppuvuonna ilmestyvillä tehokkaammilla versiolla varustettua mallia, eli toisin sanoen koko Itanium-mallisto ajetaan alas. IBM ei ole julkisesti vastannut tietoihin.

"Kysyntää ei ole"

Esimakua IBM:n uudesta linjasta on jo saatu. IBM julkaisi hiljattain uuden version x86-palvelimien piirisarjastaan. Tässä X3-piirisarjassa on tuki Intelin uusille Xeon-prosessoreille, mutta ei Itaniumille. Jo tämä viittaa siihen, ettei yhtiö aio rakentaa Itanium-koneita lähitulevaisuudessa.

Xseries-malliston teknologiajohtaja Tom Bradicich perusteli ratkaisua Itaniumin markkinasuosiolla tai paremminkin sen puutteella. IBM:n mukaan yhtiöllä oli jo suunnitelmat uudesta Bayshore-nimisestä piirisarjasta, joka käyttäisi Itaniumin uusia tehokkaampia versioita. Suunnitelmat on kuitenkin hylätty. IBM tosin kertoo, että tuki Itaniumille voidaan liittää lähivuosina julkaistavaan X4-piirisarjaan, jos niin päätettäisiin.

Intel on yrittänyt saada jo vuosien ajan läpimurtoa Itanium-prosessorilleen, josta se alun perin kaavaili markkinoiden suosituinta ja yleisintä mallia raskaista palvelimista pc-koneisiin saakka. Kehno tuki perinteisille sovelluksille ja alkuvaiheen huono teho-hinta-suhde kuitenkin estivät sirun yleistymisen. AMD:n kehittämä, ja sittemmin myös Intelin omaksuma, 64-bittisten laajennusten tekniikka perinteisille prosessoreille on nakertanut Itaniumin suosiota entisestään. Pahimmassa tapauksessa Itanium jää vain marginaaliseksi tehopalvelimien prosessorisarjaksi.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös