IBM-Lenovo-kauppa tarkkaan syyniin

Turvariskit halutaan selvittää
IBM-Lenovo-kauppa tarkkaan syyniin

IBM:n joulukuinen päätös myydä pc-bisneksensä kiinalaiselle Lenovolle ei ole toteutunutkaan toivotulla "kahden kauppa, kolmannen korvapuusti" -periaatteella. Kolmannet osapuolet ovatkin heittelemässä kapuloita rattaisiin, sillä viranomaiset ovat valpastuneet selvittämään kaupan vaikutuksia perin pohjin. Nyt pohditaan sen mahdollisia turvariskejä.

Arvostetut edustajainhuoneen jäsenet ovat esittäneet USA:n valtiovarainministeriölle huolensa, että kaupan seurauksena amerikkalaista huipputeknologiaa saattaa päätyä Kiinan valtion käsiin. Toinen edustajien murhe koskee amerikkalaisten vientirajoitusten alaisen teknologian ajautumista kiinalaisten käsiin. Edelleen pidetään huolestuttavana, että valtion IBM:n kanssa tekemät sopimukset pc-toimituksista siirtyvät kiinalaisille.

Edustajat vaativat, että valtiovarainministeriö tekee täyden tutkimuksen kaupan vaikutuksista. Tämä saattaa sotkea kaupan osapuolten aikatauluja pahan kerran. Ulkomaisia sijoituksia käsittelevän komitean oli määrä tammikuun loppuun mennessä joko hyväksyä sopimus tai siirtää se jatkoselvittelyyn. Edustajat eivät pidä tätä määräaikaa tolkullisena, koska tieto kaupasta tuli julki kongressin loman aikana. Asian tärkeyden vuoksi he vaativat valmistelulle enemmän aikaa.

Ensimmäinen este voitettu

Lenovo-sopimuksen tiellä olleet ensimmäiset karikot ohitettiin aikaisemmin tässä kuussa, kun kilpailuviranomaiset totesivat, ettei se anna aihetta trustisyytöksiin.

IBM kertoi joulukuussa myyvänsä pc-valmistuksensa Lenovolle, joka on kasvattanut itsensä Kiinan suurimmaksi pc-valmistajaksi ja pyrkinyt tarmokkaasti laajenemaan muuallekin. Sopimuksen mukaan Lenovo saa käyttää Thinkpadin kaltaisia IBM:n maineikkaita tuotenimiä viiden vuoden ajan.

Kaupan vaikutusten esimerkiksi Suomen pc-markkinakuvioihin on odotettu selviävän lähikuukausina. IBM:n paikallisen pc-organisaation on tarkoitus siirtyä oman nimikilpensä alle vuoden alkupuoliskolla. Amerikkalaisviranomaisten selvitykset saattavat sotkea vähintäänkin aikatauluja, elleivät sitten koko kuviota.

Tagit: IBM, Kiina, Lenovo, Thinkpad
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös