IDC: Nopeampi 3g vauhtiin jo 2006
Tutkimusyhtiö IDC ennustaa, että operaattorit erityisesti Länsi-Euroopassa ovat ottamassa nykyistä umts:ää nopeampaa hsdpa-tekniikkaa käyttöön laajasti jo ensi vuonna. IDC ennustaa, että operaattorit ottavat nykyistä nopeampaa 3g-tekniikkaa käyttöön laajasti jo ensi vuonna, vaikka 3g-verkkojen käyttö on tähän asti jäänyt odotettua vaisummaksi.
Hsdpa (high speed downlink packet access) perustuu nykyisen umts:n tapaan wcdma-standardiin. Sen on sanottu tuovan samankaltaisen päivityksen kuin edge on tuonut gprs-datayhteuksille (egprs). Alkuvaiheessa hsdpa-siirtonopeudet voisivat olla 1—1,5 megabittiä, kun nykyisin umts-päätelaitteilla jäädään 384 kilobittiin.
Vuonna 2007 myös nopeuksien ulospäin arvioidaan nousevan nykyisestä 64 kilobitista hsupa-päivitysten myötä 200 kilobittiin ja jatkossa yli megabittiin.
Lisää nopeutta ja enemmän kaistaa
IOC:n mukaan monet operaattorit Länsi-Euroopassa ovat jo pilotoineet tekniikkaa, ja ensimmäisten uskotaan ehtivän käynnistävänsä hsdpa-verkkonsa tämän vuoden puolella. Laajempi aalto seuraa vuoden 2006 puolivälin jälkeen.
IDC arvioi operaattoreiden tavoittelevan hsdpa-päivityksillä lisää kaistaa verkkoihinsa, parempia nopeuksia päätelaitteisiin ja alhaisempia palveluiden ylläpitokustannuksia. Tutkimusyhtiö pitää myös yllättävänä miten positiivisesti operaattorit ovat kertoneet hsdpa:n mahdollisuuksista, vaikka nykyiset 3g-liittymät ja -palvelut ovat houkutelleet toivottua vähemmän käyttäjiä.
IDC ennakoikin, että nopeuspäivityksillä halutaan myös varautua nopeampien langattomien datayhteyksien yleistymiseen. Näitä ovat esimerkiksi julkiset wlan-pisteet ja 450 megahertsin flash-ofdm-tekniikka sekä myöhemmin myös wimax.
: Sony Ericsson ja Siemens ovat kertoneet tuovansa markkinoille hsdpa-datakortteja kannettaville tietokoneille.








