Infineon luopumassa muisteista?
Saksalaisen Infineonin on jo pitkään huhuttu luopuvan muistien valmistuksesta. Aika ajoin yltyvät huhut ovat taas saaneet lisää voimaa. Tällä kertaa asian nosti esille saksalainen talouslehti Handelsblatt.
Handelsblattin mukaan Infineonin johtokunta olisi marraskuun 17. päivän kokouksessaan päättämässä muisteista luopumista. Infineon ei ole virallisesti asiaa kommentoinut. Tiedossa kuitenkin on, että vuoden ajan yritystä vetänyt pääjohtaja Wolfgang Ziebart on alusta asti puhunut muisteista luopumisesta.
Neljänneksi suurin
Infineon oli tutkimuslaitos Isupplin mukaan neljänneksi suurin dram-valmistaja vuoden toisella neljänneksellä 774 miljoonan dollarin myynnillään. Saksalaisia on pitkään hiertänyt dram-markkinoiden ailahtelevuus. Myynti heilahtelee dram-markkinahinnan nousujen ja laskujen myötä jopa satojen miljoonien dollarien verran, eikä jatkuvassa hintapaineessa ole helppoa tehdä kannattavaa tulosta.
Oikeastaan vain Samsung tekee hyvää tulosta dram-piireillään, mutta korealaisvalmistajan myynti onkin miljarditasoa joka vuosineljännes. (Prosessori)








