Intel niputtaa kotiviihteen yksiin kuoriin
Prosessorivalmistajana parhaiten tunnettu Intel on toden teolla puskemassa esiin kotien viihdekeskukseksi tarkoittamaansa Viiv-viihdetietokonetta. "Tärkeintä viihde-pc:ssä on sen helppokäyttöisyys, niin että kuka tahansa osaa käyttää sitä", yhtiön Pohjoismaiden toimintojen johtaja Leif Persson tähdentää.
Viiv on tarkoitus pukata markkinoille ensi vuonna. Se lupaa vastata monipuolisesti kotien viihdetarpeisiin: sillä voi esimerkiksi katsella elokuvia, pelata, tallentaa ja musiikkia sekä katsella valokuvia. "Suurin osa kotien viihdesisällöstä on nyt digitaalista. Periaatteessa kaikki nämä toiminnallisuudet voidaan niputtaa jo nykyisellä it-raudalla, mutta se vaatii viitseliäisyyttä ja osaamista", Persson sanoo.
"Kokonainen ekosysteemi"
Persson korostaa, ettei Viivissä ole kyse vain yksittäisestä tuotteesta. Intel nimittää sitä kokonaiseksi ekosysteemiksi, johon linkittyvät niin digitaalisten viihdepalvelujen tarjonta kuin perheen muut tietotekniikkalaitteetkin.
Haasteita kehitystyössä ovat Perssonin mukaan olleet helppokäyttöisyyteen ja laitteiden yhteiskäyttöön pyrkiminen sekä sisältöjen laillisuuteen liittyvät kysymykset. Näillä hän viittaa drm-ratkaisuihin (digital rights management). "Pitää varmistaa, että sisällöntuottajat saavat rahansa", hän huolehtii.








