Intel tuo virtualisoinnin pc-prosessoreihin

Kone rautatasolla eri osioiksi
Intel tuo virtualisoinnin pc-prosessoreihin

Intel tuo laitteistopohjaisen virtualisoinnin ensi kertaa pc-prosessoreihin, ja yhtiö kuvaa tekniikkaa yhdeksi merkittävimmiksi prosessorien uudistuksista. Jatkossa tavallisessa pc-koneessa voi siis ajaa helpommin useaa eri käyttöjärjestelmää, jotka on turvallisesti erotettu toisistaan jo prosessorin tasolla.

Virtualisointi mahdollistaa usean käyttöjärjestelmän tai sovelluksen käyttämisen itsenäisissä järjestelmän osioissa tai "säiliöissä" (container). Esimerkiksi työkäytössä yritys voisi ajaa työntekijöiden pc-koneissa tietoturva- tai hallintapalveluita omassa laiteosiossaan, häiritsemättä loppukäyttäjää tai antamatta tämän kajota kriittisin sovelluksiin.

Osioiden eristäminen tuo uudenlaisia ratkaisuja

Koska toinen osio tai säiliö on täysin eristetty ensimmäisestä, on se tietoturvan ja hallittavuuden kannalta paljon varmempi kuin nykyiset ratkaisut. Haittaohjelmat ja virukset voidaan esimerkiksi suodattaa tässä erillisessä osiossa jo ennen kuin ne saavuttavat käyttäjän varsinainen pääosion. Tai useammalla osiolla voidaan parantaa hallittavuutta. Toisessa osiossa voidaan tukea vanhempia sovelluksia ja samalla testata tai ottaa käyttöön uusia käyttöympäristöjä.

Virtualisoinnin hyödyt voivat ulottua myös kotiin ja viihdekäyttöön. Tulevaisuudessa koti-pc:issä virtualisoinnilla saattaa olla mahdollista luoda erilaisia käyttäjäympäristöjä. Vaikkapa yksi muuten tyhjä osio nettisurfailuun, toinen ohjelmistojen käyttöön ja yksi henkilökohtaisiin videonauhoituksiin. Palveluntarjoajille virtualisointiteknologia mahdollistaa kotikoneiden etädiagnosoinnin ja -korjaukset.

Aluksi kahteen Pentium 4 -siruun

Intel kertoo, että Pentium 4 -suorittimen versioihin 672 ja 662 perustuvat ja Intel Virtualization Technologylla varustetut pc:t ovat tästä päivästä alkaen saatavilla Acerin, Founderin, Lenovon ja TongFangin kautta. Lenovo tarjoaa myös Intel Virtualization Technologya hyödyntäviä pilottijärjestelmiä tietyille asiakkaille.

Lisää tukea odotetaan monilta muilta suurilta järjestelmävalmistajilta vuoden 2006 ensimmäisen neljänneksen aikana. Lisäksi alan johtavat virtualisointisovellusten toimittajat, kuten Vmware, Microsoft ja Xen, ovat liittyneet Intelin virtualisointiteknologian tukijoiksi.

Virtualisointia lisätään myös palvelinprosessoreissa. Intel kertoi viime viikolla tuovansa markkinoille Intel Xeon MP -suorittimet, joissa on komponenttitason tuki Intel Virtualization Technologylle. Intel alkaa toimittaa samaa teknologiaa Itanium-alustoille vuoden 2006 puolessavälissä.

AMD on kertonut, että sen virtualisointitekniikka tuodaan prosessoreihin ensi kesään mennessä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös