Inteliltä tuplaydinprosessoreja reilusti etuajassa

Tuplaydin-Xeonit kirivät aikataulua puoli vuotta
Inteliltä tuplaydinprosessoreja reilusti etuajassa

Intel kertoo, että sen Xeon-palvelinprosessorien kahden siruytimen versiot ovat yllättäen jo valmiit, puolisen vuotta etuajassa. Kiireen pidon takana lienee AMD:n Opteron, jonka tuplaydinversiot ovat jo myynnissä. Intel esittelee nyt tuplaydinversiot niin tavallisista Xeoneista kuin raskaisiin moniprosessorikoneisiin tarkoitetuista Xeon MP -suorittimista.

"Samoin kuin tuplaytimisten pc-prosessereiden kanssa aikaisemmin tänä vuonna, Intelin insinöörit ovat suoriutuneet työstään hienosti. Sen ansiosta tuomme Xeon-prosessorialustat markkinoille paljon aiottua aikaisemmin", sanoi Kirk Skaugen, Intelin palvelinalustoista vastaava johtaja. "Emme ole ainoastaan vauhdittaneet suunnitelmiamme, vaan olemme myös sisällyttäneet mukaan joukon uusia innovaatioita."

Suorituskykylisäys heittelee reippaasti

Intel tuo kahdella ytimellä varustetun Intel Xeon MP -prosessorin markkinoille vielä tämän vuoden lopulla. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Intelin piti julkistaa koodinimeä Paxville kantava prosessori vuoden 2006 aikana. Paxville on suunniteltu palvelimille, joissa on neljä tai useampia prosessoreita. Prosessori käyttää aikaisemmin tänä vuonna julkistettua Intel E8500 -piirisarjaa, joka on suunniteltu tuplaytimiseen käyttöön.

Intelin mukaan uusi kahden ytimen Xeon MP tarjoaa yli 60 prosenttia paremman suorituskyvyn aikaisempiin sukupolviin verrattuna. Käytännössä lisäytimen tuoma teholisäys vaihtelee kuitenkin huomattavasti. Teoreettiseen sadan prosentin teholisäykseen ei päästä koskaan. Parhaillaan rinnakkaisajossa voidaan päästä yli 70 prosentin lisäykseen. Monissa arkisemmissa tehtävissä, jossa rinnakkaisuutta ei päästä täysin hyödyntämään, jää teholisäys vaivaiseen pariinkymmeneen prosenttiin tai jopa alle.

Tuplaydinsirujen valikoima laajenee 2006

Kaksiprosessorisissa palvelimissa ja työasemissa Intel suunnittelee ottavansa käyttöön tänä vuonna tuplaytimisen Intel Xeon -prosessorin koodinimeltään Paxville DP. Paxville DP käyttää Intelin E7520 -piirisarjaa.

Paxville DP:tä seuraa vuoden 2006 ensimmäisellä neljänneksellä laajempi tuplaytimisten Xeon-prosessoripohjaisten alustojen tuoteperhe koodinimeltään Bensley. Bensleyn tarkoituksena on saattaa loppuun tehokas siirtymä tuplaytimiin läpi koko palvelin- ja työasemasarjojen.

Kahden ytimen Itaniumit loppuvuonna

Sekä 64-bittinen Paxville että Paxville DP hyödyntävät hypersäikeistysteknologiaa, joka sallii yhden tuplaytimisen prosessorin ajavan neljää säiettä samanaikaisesti. Alustoihin sisältyy myös parannetut tietoturvaominaisuudet (execute disable bit) ja parempi virranhallinta (demand based switching).

Intel kertoo, että sillä on tällä hetkellä työn alla 17 moniydinprojektia ja tavoitteena on, että yli 85 prosenttia vuonna 2006 valmistuvista palvelinsuorittimista on moniytimisiä. Intel aloitti kahden ytimen sirujen toimitukset keväällä Pentium-sirujen myötä. Kahdella ytimellä varustettuja Itanium-prosessoreita tuodaan Intelin mukaan markkinoille vuoden loppuun mennessä.

Tagit: AMD, Intel, Tuplaydin
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös