Inteliltä uusi isku Itanium-prosessorisarjalle

Aikataulut myöhästetään, ominaisuuksia leikataan
Inteliltä uusi isku Itanium-prosessorisarjalle

Intel on myöhästyttänyt reippaasti Itaniumin seuraavan kolmen version julkaisuja, ja samalla osasta niiden ominaisuuksia sekä suorituskykyä joudutaan luopumaan. Uusin isku Itanium-prosessorille johtuu Intelin mukaan laatuongelmista, mutta oman mausteensa soppaan antanee Xeonien menestys ja Itaniumin heikko myynti.

Itaniumin seuraava merkittävä versio, tehot tuplaava Montecito, piti alun perin julkaista jo loppuvuonna. Nyt Intel ilmoittaa, että julkaisua on lykätty ensi kesälle. Sen seuraaja Montvale siirrettiin ensi vuoden lopulta vuodelle 2007. Sarjan kolmas versio Tukwila siirrettiin vuodelta 2007 vuoteen 2008.

Tehoa leikataan selvästi

Monteciton piti alun perin sisältää uus Foxton-tekniikka, joka nostaisi prosessorin nopeutta silloin, kun sen lämpötila laskisi. Tästä kuitenkin luovutaan ja samalla seuraavan Itaniumin korkein kellotaajuus laskee 2 gigahertsistä 1,6 gigahertsiin. Tämän lisäksi Intel luopuu Monteciton tehokkaimmasta versiosta, jonka ulkoinen väylä olisi ollut nopeudeltaan 667 megahertsiä. Jäljelle jäävät hitaammat 533 ja 400 megahertsin versiot.

Intelin edustaja kertoi uutispalvelu Cnetille, että yhtenä syynä huonoihin uutisiin ovat laatuongelmat Itaniumin valmistuksesta. Prosessori on poikkeuksellisen monimutkainen, mikä tekee myös sen valmistuksesta hyvin hankalaa.

Itanium ongelmissa, Xeon porskuttaa

Itanium-prosessori on laukannut vaistonkäymisestä toiseen koko elinkaarensa ajan. Viimeisimpiä takaiskuja ovat sekä IBM:n että Dellin luopuminen Itanium-koneista. Tämän lisäksi Microsoft aikoo tehdä tulevista Windows-versioista Itaniumille vain raskaaseen palvelinkäyttöön tarkoitetut rajoitetut erikoisversiot. Viimeistään tämä on sinetöinyt Itaniumin kohtalon vain raskaimpien tehopalvelimien prosessoriksi, jota käyttävät lähinnä HP sekä jotkin pienemmät palvelinvalmistajat, kuten Fujitsu-Siemens tai Unisys.

Kaupallisten näkymien huononeminen entisestään ei voi olla vaikuttamatta Intelin suunnitelmiin. Uusien valmistustekniikoiden käyttö on erittäin kallista, joten yhtiö joutuu miettimään tarkkaan painopisteitään. Samaan aikaan AMD:n aloittama 64-bittisten x86-prosessoreiden menestys on kova, ja myös Intel on siirtänyt panoksiaan tähän suuntaan.

Tagit: Intel, Itanium, Xeon
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös