Intelin jättiyllätys: tuplaydinsirut myyntiin
Prosessorivalmistajien julkisuuskilpailu siitä, kuka saa kauppoihin ensimmäisen uuden sukupolven tuplaytimisen pc-prosessorin, päätyikin Intelin jättiyllätykseen. AMD:ta pidettiin jo varmana voittajana, mutta nyt Intel on ilmoittanut jo aloittaneensa kahden ytimen prosessorien toimitukset. Ilmoitus tulee kuukausia ennen kesäksi ilmoitettua aikaisempaa aikataulua, ja ilmeisesti vain noin viikkoa ennen AMD:n ilmoitusta.
Julkistuksen teki Intelin Digital enterprise -ryhmän johtaja Abhi Talwalkar yhtiön konferenssissa Taiwanissa. "Ohitimme juuri tärkeän merkkipaalun. Intel on aloittanut 3,2 gigahertsin Pentium Extreme Edition 840 -prosessorin ja Intel 955X Express -piirisarjan toimitukset", sanoi Talwalkar uutistoimisto Reutersin mukaan.
AMD:lle jää vielä palvelinetumatka
Muussa yhteydessä Taiwanissa tehty ilmoitus vahvisti vaikutelmaa siitä, että Intel halusi saada oman ilmoituksensa äkkiä ulos, ennen kuin AMD pääsisi jälleen edelle. Intel on viime vuosina kärsinyt harmittavia takaiskuja mielikuvarintamalla, kun AMD on saanut uusia tekniikoitaan julkisuuteen juuri ennen Inteliä.
Alun perin Intelin piti tuoda kahden ytimen Pentiumit myyntiin jolloinkin kesän aikana. Nähtäväksi jää, miten hyvin Intel pystyy lähikuukausina siruja todellisuudessa toimittamaan.
AMD aikoo tuoda omat kahden ytimen Athlon-työasemaprosessorinsa myyntiin ilmeisesti kesän aikana. Tärkeämpää yhtiölle on kuitenkin se, että lähiviikkoina julkistettava kahden ytimen Opteron-palvelinprosessori saanee parhaimmillaan jopa vajaan vuoden etumatkan Intelin palvelinprosessoreihin. Intel on ilmoittanut, ettei kahden ytimen Xeon-prosessoreja olisi tulossa myyntiin ennen ensi vuoden alkua.








