Intelin uusi 64-bittinen Truland debytoi
Intel kertoo laajentaneensa 64-bittistä palvelinvalikoimaansa Truland-nimisellä alustalla, joka yhtiön mukaan tehostaa sovellusten suorituskykyä, toimintakelpoisuusaikaa ja kykyä hallita suuria datamääriä. Käyttökustannuksien luvataan myös laskevan.
Alusta on suunnattu keskitason palvelinmarkkinasegmentille, ja se koostuu uudesta piirisarjasta sekä viidestä uudesta prosessorista, jotka sopivat vähintään neljää suoritinta käyttäviin palvelimiin.
Trulandiin sisältyy 64-bittinen Xeon-moniprosessori ja E8500-piirisarja, joka on suunniteltu kaksiytimiselle teknologialle. Piirisarjan kerrotaan valmistelevan asiakkaita tulevaan siirtymiseen moniytimisyyteen sekä esimerkiksi virtualisointiteknologiaan.
Xeon kehittyy
Xeonista on vuorossa kuudes sukupolvi. "Menneen vuosikymmenen aikana olemme olleet auttamassa keskitason palvelinmarkkinoita siirtymään kalliista, suljetuista järjestelmistä edullisiin, tehokkaisiin ja innovatiivisiin palvelimiin, jotka noudattavat alan standardeja" kehuu Pat Gelsinger Inteliltä.
Intel kertoo yhdistäneensä ensimmäistä kertaa Extended Memory 64 -teknologian, PCI Expressin, DDR2-400-muistin sekä Demand Based Switching -teknologian Enhanced Intel Speedstep -tekniikkaan. Ominaisuuksien kehutaan auttavan laajentamaan muistiavaruutta sekä parantavan palvelinten suorituskykyä ja luotettavuutta.
64-bittinen Xeon MP alusta täydentää kaksiprosessoripalvelimiin suunniteltujen Xeonien valikoimaa, joka palvelee web-ja sähköpostipalvelimia. Se täydentää myös Itanium-prosessoreita, jotka on suunniteltu korvaamaan perinteiset risc-pohjaiset palvelimet.
Yhtiön mukaan edelliseen sukupolveen verrattuna 64-bittinen Xeon MP nostaa suorituskykyä tiettyihin yritys- ja tieteellisiin sovelluksiin. Alusta on saatavilla enimmillään kahdeksalla megatavulla kolmostason välimuistia. Valmistajilta on tulossa markkinoille laitteita neljän prosessorin levypalvelimista aina 32 suorittimen järjestelmiin asti. Valmistajiin kuuluvat muun muassa Dell, Fujitsu, Fujitsu Siemens, HP, Hitachi, IBM, Lenovo, NEC, Samsung, Toshiba, ja Unisys.
Suorituskykyisimpien prosessorien hinnat tuhannen kappaleen erissä alkavat 1177 dollarista, kalleimman ollessa 3692 dollaria, ja edullisimmissa prosessoreissa hinnat lähtevät noin 700 dollarista.








