Internet kulkee kohti tuhoa
Internetin tulevaisuus on tuhoisa, arvelee netin tulevaisuutta tutkinut Pew Internet ja American Life Project -asiantuntijaryhmä järkälemäisessä The Future of the Internet -kartoituksessaan.
Asiantuntijoista valtaosa, noin 66 prosenttia, oli sitä mieltä, että nettiä tai valtioiden valtaverkkoja vastaan hyökätään vähintään kerran erittäin vakavasti seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Hyökkäyksistä tulee myös osa arkipäivää, arveli osa tutkimukseen osallistuneesta noin 1300 tiedemiehestä ja tekniikan asiantuntijasta.
Vain yhdessä asiassa oltiin täysin yksimielisiä; netti muodostuu tulevana vuosikymmenenä niin tärkeäksi käyttäjilleen, että verkko itsessään on houkutteleva maali terroristeille. Hyökkäyksien laatua ei kukaan tosin osannut arvioida.
Laajakaistat yleistyvät
Laajakaistojen yleistymisestä ja nopeutumisesta ei ollut vähääkään erimielisyyksiä, ei myöskään siitä, että suunnattoman monet ihmiset kytkeytyvät nettiin tulevana vuosikymmenenä. Amerikkalaisista arveltiin peräti 90 prosentin olevan nettikelpoisia.
Median, viihteen, mainonnan ja kulutuksen kytkökset vahvistuvat. Terveydenhoidon osuus verkoissa kasvaa, kuten myös julkisen hallinnon osuus. Musiikin osalta nähtiin Napsterin, Kazaan ja Ipodin näivettävän pikkuhiljaa albumimuotoisen musiikin myyntiä. Kaikenlaisen viihteen arveltiin tulevan koteihin ja konttoreihin internetin kautta. Tietokoneet syrjäyttävät television olohuoneissa, hallinnoiden musiikkia ja videota, ja samalla valvoen kodin muuta laitteistoa.
Hakukoneet, vertaisverkot ja verkkopäiväkirjat ovat tulevaisuuden juhlaa. Kymmenen vuoden päästä valtaosa netin käyttäjistä voi vapaasti imuroida ja jaella digitaalista materiaalia anonyymien vertaisverkkojen ansiosta.
Isoveli valvoo
59 prosenttia osallistujista näki verkottumisen ulottuvan kaikkialle aina vaatteista autoihin ja puhelimiin. Nämä verkkolaitteet lisäävät hallituksen ja viranomaisten valvontamahdollisuuksia, ja vuonna 2014 kasvava osa esimerkiksi pidätyksistä perustuu niiden tuottamaan tietoon.
Verkkokoulutukseen uskoi 57 prosenttia; opiskelijoiden nähtiin viettävän ainakin osan koulupäivästään virtuaaliluokissa ja ryhmittyvän muiden samoin suuntautuneiden opiskelijoiden kanssa.
Äänestämiseen verkossa ei uskottu. Edes sadan vuoden päästä se ei asiantuntijoiden mukaan luonnistu johtuen muun muassa viruksista, ohjelmistovirheistä, hakkereista ja yksilösuojasta.
Tutkimuksen haluttiin olevan ikkuna tulevaisuuteen ja antavan ihmisille näkökulmaa asioihin, joista he eivät vielä edes tiedä.








