Internet-puhelut ministeriön syynissä

Myös radiolainsäädäntöä rukataan
Internet-puhelut ministeriön syynissä

Internet-puheluiden yleistyminen on herättänyt myös viranomaiset miettimään niiden vaikutuksia telepalveluissa. Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoittaa arvioivansa syksyyn mennessä, johtaako internet-puheluiden yleistyminen säädösten muutoksiin, ja mikä vaikutus EU:n toimilla on Suomen markkinoille. Ministeriö keskustelee parhaillaan sidosryhmien kanssa internet-puheluiden vaikutuksista telepalveluiden tarjontaan, sillä internet-puheluita voidaan soittaa myös langattomien laajakaistayhteyksien kautta. Viestintävirastossa selvitetäänkin langattomien tekniikoiden sääntelytarpeita ja sääntelyn vaikutuksia.

Hallitus myös perää langattoman laajakaistan vauhdittamista. Parhaillaan haussa olevalla nmt450-taajussalueen toimiluvalla pyritään edistämään harvaan asuttujen alueiden ja syrjäseutujen laajakaistaratkaisuja. Uuden palvelun odotetaan kilpailevan myös umts-palvelujen kanssa.

Tele2:n pitää esittää umts-verkon rakentamissuunnitelmansa 25. huhtikuuta mennessä, jonka jälkeen ministeriö päättää mahdollisista jatkotoimista.

Televisio- ja radiolainsäädäntö suurennuslasin alla

Televisiokuvan välitystä matkaviestimiin aiotaan yksinkertaistaa televisio- ja radiolainsäädäntöä muuttamalla, ja ministeriö aikoo antaa kesäkuussa asiasta hallituksen esityksen. Tarvittavat toimiluvat pannaan hakuun ja myönnetään niin, että toiminta voi sujuvasti käynnistyä sitten, kun palvelut ovat valmiita kuluttajamarkkinoille.

Maaliskuun alusta voimaan tulleen radiolain muutoksen perusteella Viestintävirasto saa järjestellä operaattoreille annettuja taajuuksia uudelleen kilpailutilanteen mukaan. Ministeriö edellyttää, että Viestintävirasto jakaa taajuuksia niin, että myös kolmannen sukupolven verkkojen tarjonnassa on hyvät edellytykset operaattoreiden kilpailulle.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös