Kännykänkäyttäjien määrä rikkoi 2 miljardia

Kolme miljardia 2010
Kännykänkäyttäjien määrä rikkoi 2 miljardia

Maailman kännykänkäyttäjien määrä on juuri ylittänyt kaksi miljardia, kertoo gsm-teollisuuden virallinen tutkimusyhtiö Wireless Intelligence. Kolmen miljardin raja menee rikki ennätysvauhtia, ja kasvun keskittyminen kehittyviin maihin tietänee hyvää Nokian liiketoiminnalle.

Wireless Intelligence kertoo, että valtaosa markkinoiden kasvusta syntyy nyt Kiinassa, Intiassa, Itä-Euroopassa, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa. Nokia arvioi, että näiden maiden vetoavun turvin kännykänkäyttäjien määrä kasvaa kolmeen miljardiin jo vuonna 2010, eli reilussa neljässä vuodessa.

Nokia panostaa uusille markkinoille

Nokia ei ole pärjännyt odotusten mukaan esimerkiksi Yhdysvaltojen markkinoilla ja kalliimmissa puhelimissa. Kehittyvien maiden edullisissa malleissa sen markkinaosuus on hyvä, ja edelleen kasvussa. Nokia on tehnyt paljon panostuksia sen eteen, että uusien käyttäjien ensimmäinen puhelin olisi Nokia. Yhtiö toivoo, että kasvun keskittyminen näille markkinoille nostaisi Nokian markkinaosuutta koko maailmassa.

Gartnerin lukujen mukaan Nokian markkinaosuus oli keväällä 31,9 prosenttia, Motorolan 17,9 prosenttia ja Samsungin 12,8 prosenttia.

Kahden miljardin rajan rikkoonnuttua noin joka kolmannella ihmisellä maailmassa on matkapuhelin. Luvuissa on jonkin verran päällekkäisiä käyttäjiä johtuen yhdellä ihmisellä mahdollisesti olevista useammista liittymistä sekä pre-paid-liittymistä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös