Kansallinen joukkoliikenneopas webissä

Matka.fi
Kansallinen joukkoliikenneopas webissä

Liikenne- ja viestintäministeriö on avannut koekäyttöön koko maan kattavan joukkoliikenneoppaan julkisen testiversion. Matka.fi sisältää linja-auto- ja junaliikenteen kauko- ja paikallisaikataulut sekä haun nopeimman reitin löytämiseksi.

Palvelu kertoo arvioidun matka-ajan, ehdotetut kulkuvälineet ja näyttää reitin kartalla. Lähtö- ja määränpääpisteet voidaan tallentaa muistiin, ja niitä voidaan tarkentaa uuden reitin etsimiseksi. Haussa on myös useita muuttujia, kuten toivottu lähtö- tai perilläoloaikoja sekä kulkuvälineen vaihtojen jättäminen pois. Kulkuvälineitä voidaan myös karsia, jos ei esimerkiksi halua käyttää tietyllä matkalla junaat tai linja-autoa.

Jatkossa myös laiva- ja lentoliikenne mukaan

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan palveluun lisätään jatkossa myös laiva- ja lentoliikenteen aikatauluja sekä eri matkustusvaihtoehtojen hintavertailua. Järjestelmä osaa kuitenkin arvioida jo eri reittivaihtoehtojen matka-aikoja, jolloin matkustaja voi vertailla esimerkiksi linja-auto- ja junavaihtoehtojen houkuttelevuutta. Ylläpitäjien mukaan myös joidenkin alueiden liikennetietoja jää puuttumaan koekäytön aikana.

Kansallinen joukkoliikenneopas webissä
Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös