Kasvontunnistus selvitti Mona Lisan hymyn

Pääosin onnellinen, hieman inhoa
Kasvontunnistus selvitti Mona Lisan hymyn

Kasvojentunnistusohjelmistoista edelleen kehitetty tunteiden tunnistamisen tietokonetekniikka on vihdoin selvittänyt katselijoita satoja vuosia askarruttaneen mysteerin. Leonardo da Vincin Mona Lisa -maalauksen salaperäinen hymy olisi kokeen mukaan mielenkiintoinen yhdistelmä vastakkaisia tunteita.

Amsterdamin yliopistot tiedemiehet kertovat, että tutkimus on paremminkin hauska teknologian esittely kuin vakava tutkimus. He halusivat esitellä uusinta tekniikkaa, jonka avulla henkilön tunteita voisi tulkita kasvonilmeiden perusteella. Tutkijat ovat kehittäneet tekniikkaa Amsterdamissa yhteistyössä Yhdysvaltojen Illinoisin yliopiston tutkijoiden kanssa.

83 prosenttisesti onnellinen, 9 prosenttia inhoa

Leonardon vuoden 1503 kuuluisa maalaus näytettiin uudelle tunteita kartoittavalle ohjelmalle. Tulos oli se, että kuvan henkilö on 83 prosenttisesti onnellinen. Ilmeeseen sisältyy kuitenkin myös 9 prosenttia inhoa, ja 2 prosenttia vihaa. Neutraalia osuutta ilmeessä on alle yksi prosentti, ja henkilö ei ole lainkaan yllättynyt.

Tutkimus ei ehkä ole kunnon tiedettä, mutta tutkijoiden mukaan hauskaa ja mielenkiintoista kuitenkin. Tunteiden tunnistuksen ohjelmilla arvioidaan olevan tulevaisuuden arkikäytössä monenlaisia hyödyllisiä sovelluksia.

Tagit: Tunnistus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös