Katrina-tuhon lapset etsivät vanhempiaan netissä
Jordan Barnes -vauvan äitiä etsitään webin välityksellä.
Katrinan tuhoissa vanhemmistaan eroon joutuneiden lapsien valokuvat on julkaistu webissä. National Centerin Missing & Exploited Children -sivustolla voi etsiä Louisianassa, Alabamassa ja Missisipissä kadonneita lapsia, heidän vanhempiaan tai muita kadonneita aikuisia.
Lapsia etsintäkuulutussivulla oli tiistaiaamupäivällä 26, joiden kuvat julkaistiin yhdessä heistä saatujen tietojen kanssa. Pyrkimyksenä on saattaa perheet jälleen yhteen.
Eräs kuvista esittää pientä poikaa, joka ei osaa vielä juurikaan puhua. Hänen nimensä on joko Neiamaya tai Jeremiah. Pojan syntymäpäivä ei ole tiedossa, mutta hän uskoo olevansa kaksivuotias. Eräs kuvista puolestaan esittää viisikuukautista Jordan Barnes -nimistä vauvaa, joka oli hirmumyrskyn aikana sairaalassa hoidettavana, mutta hänen äidistään ei ole saatu tietoja.
Useat kuvista on kuitenkin onnekkaasta leimattu "ratkaistuksi", kertoo Reuters.
Jaylan Tobias Simmons on kadoksissa.








