Käytetyin verkkokauppaohjelma tulee Suomesta

Clover Shop yllättänyt tekijänsäkin
Käytetyin verkkokauppaohjelma tulee Suomesta

Pirkanmaalainen Clover Wheel kertoo, että yhtiön Clover Shop -verkkokauppaohjelmisto olisi yllättäen noussut Suomen suosituimmaksi alan tuotteeksi asiakasmäärällä mitattuna. Yrityksen itse kehittämää Clover Shop -verkkokauppaohjelmaa, jonka lisenssi viittaa open source -ohjelmien suuntaan, käyttää yli 500 suomalaista yritystä.

Clover Shop -verkkokauppaohjelmisto on ollut levityksessä neljä vuotta. Ohjelman pääsuunnittelijana on toiminut Clover Wheelin toimitusjohtaja Erno Penttilä. Yritys on pirkanmaalainen ohjelmistovalmistaja, jonka asiakaskunta koostuu pääasiassa suomalaisista pienyrityksistä. Yrityksessä työskentelee kolme henkilöä, ja sen arvioitu liikevaihto on tänä vuonna 200 000 euroa. Yritys ei ole hakenut eikä liioin saanut julkista rahoitusta.

Suosion takana suljettu, mutta avoin lähdekoodi

Penttilä arvelee ohjelman suosion johtuvan monesta eri tekijästä. Merkittävässä osassa on kuitenkin ollut yrityksen lisensointipolitiikka. "Ohjelman lähdekoodi ei ole tekijänoikeudellisessa merkityksessä avointa, mutta käyttäjillä tai jälleenmyyjillä on oikeus tehdä lähdekoodiin omia muutoksiaan. Maailman yleisimmällä www-ohjelmointikielellä, PHP:llä, ohjelmoitu Clover Shop onkin täysin mukautettavissa käyttäjän omiin tarpeisiin", kertoo Penttilä.

"Ohjelman lähdekoodissa on noin 40 000 itse kirjoitettua ohjelmariviä. Haluan painottaa, että Clover Shop on todellakin kehittämämme ohjelma. Monesti toisten kehittämiä ohjelmia myydään omiin nimiin, ja tällöin ohjelman tukipalvelujen taso ei tietystikään ole parasta mahdollista laatua", Penttilä sanoo.

Suomalaisia verkkokauppaohjelmien valmistajia ei ole markkinoilla kuin muutama. Clover Wheelin lisäksi merkittävimpiä tekijöitä ovat Smilehouse, Wysiwyg ja Insoniq. Clower Wheelin mukaan Suomen markkinoilla on lisäksi muutamia ulkomaisten Epages ja Oscommerce -verkkokauppaohjelmien jälleenmyyjiä. Luonnollisesti myös suuret it-palvelutalot rakentavat verkkokauppajärjestelmiä, mutta asiakkaat ovat yleensä suurempia yrityksiä.

Tagit: Verkkokauppa
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös