Kesäajan muutos - vuosi 2000 uudelleen

Laitteille vuoden 2000 tapaisia ongelmia
Kesäajan muutos - vuosi 2000 uudelleen

Yhdysvaltojen uuden energialain myötä muuttuu myös kesäajan alkamis- ja loppumisajankohta, mikä tuo harmaita hiuksia tietokonejärjestelmistä vastaaville ympäri maailman. Luvassa on roppakaupalla ylimääräistä työtä ja vuoden 2000 tapaisia tietojärjestelmien ongelmia.

Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush allekirjoitti uuden energialain maanantaina. Lakipakettiin kuuluu yksityiskohta, jonka mukaan kesäajan voimassaoloaikaa laajennetaan vuodesta 2007 alkaen neljällä viikolla. Kesäajan alku siirtyy huhtikuun ensimmäisestä sunnuntaista maaliskuun toiselle sunnuntaille, ja kesäajan loppu viivästyy lokakuun viimeisestä sunnuntaista marraskuun ensimmäiselle.

Muutosten tarkoitus on säästää energiakustannuksissa ja vähentää maan öljynkulutusta. Muutos vaikuttaa vain Yhdysvaltoihin, mutta sen joutuvat huomioimaan muutkin toimijat, jotka ovat kytkeytyneitä Yhdysvaltalaisiin tietojärjestelmiin. Uudet ajankohdat saattavat myös levitä muihin maihin, mikä tekisi muutoksesta entistäkin hankalamman.

Ongelmia erityisesti vempaimille

Muutos tuo melkoisia hankaluuksia erilaisille tietojärjestelmille internet-palveluista aina yritysten tietokoneverkkoihin. Kaikkiin sovelluksiin täytyy ohjelmoida uudet kellonaikamuutokset, tai muuten kellot alkavat käydä epätahdissa keväällä ja syksyllä. Ohjelmien automaattisten toimintojen kannalta tämä voisi olla tuhoisaa.

Nettiin kytkettyjen päivitettävien valmisohjelmien suhteen urakka on helpompi. Esimerkiksi Microsoft on luvannut päivittää kaikki omat ohjelmansa hyvissä ajoin, mahdollisuuksien mukaan automaattisten päivitysten avulla. Yritysten omiin sovelluksiin muutokset täytyy kuitenkin tehdä käsin, samaan tapaan kuin ennen vuotta 2000.

Erityisen hankala tilanne on laitteille, joita ei ole tehty päivitettäviksi. Esimerkiksi kännyköiden ohjelmistoja voi päivittää huollossa, mutta lukuisten muiden teknisten laitteiden tekniikka ei mahdollista korjauksia. Jos kellonajan virheestä on haittaa, voi monia laitteita, ainakin Yhdysvalloissa, odottaa romukoppa.

Tagit: Bush, USA, Y2K
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös