Kevennetyn Windows-version nimeksi Edition N

Windows XP Reduced Media Edition ei käynyt EU:lle
Kevennetyn Windows-version nimeksi Edition N

Euroopan unionin kilpailuviranomaisten vaatimuksesta Windows-käyttöjärjestelmästä tehdään versio, jossa ei ole mukana Media Player -soitto-ohjelmaa, ja sen nimi on komission määräämä Edition N. Microsoftin aikaisempi räväkkä ja EU:n päätöksen arvosteluksi katsottu nimiehdotus sai viranomaisilta tylyn kiellon, samoin kuin yhtiön yhdeksän muuta ehdotusta.

Koko käyttöjärjestelmän nimi on Euroopan unionin alueella tulevaisuudessa Windows XP Professional (tai Home) Edition N. Microsoft ei itse ole nimeen aivan tyytyväinen, mutta se otetaan käyttöön joka tapauksessa. Microsoft haluaa toimillaan osoittaa yhteistyöhalua, minkä toivotaan helpottavan taistoa kilpailuviranomaisten kanssa. Microsoft epäilee, että nimi voi olla joissain tapauksissa harhaanjohtava.

Reduced Media Version liian kielteinen

Microsoftin oli alun perin tarkoitus kutsua uutta Windows-versiota nimellä Windows XP Reduced Media Version. Euroopan unionin komission mukaan nimi oli ei kuitenkaan ollut sopiva. Nimi tuo väistämättä mieleen epäsuoran arvostelun komission päätöstä kohtaan, jonka Microsoft katsoo vähentävän tarpeettomasti Windowsin toiminnallisuutta.

Komission kielteisen kannan jälkeen Microsoft toimitti komissiolle kaksi kuukautta sitten yhdeksän uutta nimiehdotusta. Komissio kuitenkin ampui alas kaikki uudetkin nimiehdotukset. Juuri ennen pääsiäistä komissio ilmoitti Microsoftille, että uuden Windows-version nimeksi halutaan Edition N.

Uutta Windows-versiota on jo toimitettu pc-valmistajille, ja se tulee lähitulevaisuudessa myös kauppojen hyllyille Euroopassa. Mediasoittimien valmistajat ovat tosin kritisoineet voimakkaasti Microsoftia uudesta versiosta. Versio on heidän mukaansa viritetty niin, etteivät kilpailevat soittimet toimi siinä kunnolla. Komissio on arvostellut Microsoftia myös Windowsin verkkotekniikoiden lisenssiehdoista.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös