Kodintekniikan kokonaismyynti kasvoi hurjasti

Kasvua 49 prosenttia
Kodintekniikan kokonaismyynti kasvoi hurjasti

Kodintekniikan kokonaismyynti kasvoi tämän vuoden yhdeksänä ensimmäisenä kuukautena 20 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Kysynnän kasvu on kovempaa kuin koskaan ennen. Halutuimpia tuotteita ovat isot kodinkoneet, tietotekniikka ja kaikkien tuotelinjojen uutuustuotteet, kuten taulutelevisiot ja älypuhelimet. Mikään muu toimiala ei ole vuoden 2005 aikana kasvanut näin paljoa.

Kotien tietotekniikkahankinnat ovat kasvaneet 49 prosenttia viime vuoteen nähden. Kannettava tietokone sekä tulostin hankitaan yhä useammin henkilökohtaiseen käyttöön. Samassa taloudessa on siten useita laitteita. Tulostimia on myyty kappalemääräisesti yhtä paljon kuin tietokoneita. Niillä tulostetaan muun muassa digikuvia.

Älypuhelimet viedään käsistä

Älypuhelimien myynti on viime vuoden elokuusta katsoen kasvanut räjähdysmäisesti, kasvun ollessa 2011 prosenttia. Matkapuhelimien myynti on kasvanut vain 6 prosenttia. Digiboksien myynti on tammi–syyskuun aikana kasvanut vaivaiset 3 prosenttia, kun puolestaan taulu-tv:iden myynnin kasvu on 227 prosenttia. Mp3-soittimien myynninlisäys on huikeat 797 prosenttia.

Kotek julkaisee kuluttajamyyntiä mittaavaa Kotek-indeksiä neljä kertaa vuodessa.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös