Koko Suomen matkatiedot yhdestä nettiosoitteesta

Tietokanta 60-kertainen pääkaupunkiseudun hakuun verrattuna
Koko Suomen matkatiedot yhdestä nettiosoitteesta

Suurin osa Suomen julkisen liikenteen aikataulu- ja reittitiedoista löytyy nyt yhdestä ja samasta verkkopalvelusta, osoitteesta Matka.fi. Liikenne- ja viestintäministeriön tilaama palvelu kattaa lähes kaikkien Suomen suurimpien kaupunkien joukkoliikennetiedot, ja Suomessa kehitettyä tekniikkaa on myyty jo Yhdysvaltoihin asti.

Kaupunkien joukkoliikennetietojen lisäksi Matka.fi-palvelussa on myös kaikki Valtion Rautateiden tiedot sekä Matkahuollon pika- ja vakioliikenteen vuorot. Kaupunkien paikallisliikenne liitetään järjestelmään asteittain. Nyt mukana ovat pääkaupunkiseutu, Tampere, Oulu ja Kuopio.

Matka.fi on suurin Suomessa toteutettu reitinhakupalvelu. Siinä käytetyn tietokannan koko on 60 kertaa suurempi kuin esimerkiksi pääkaupungin yhteistyövaltuuskunnan YTV:n mittavassa reittioppaassa. Tietokannassa on yli 200 000 kadunnimeä tai pysäkkiä ja noin 18,6 miljoonaa osoitenumeroa. Mukana ovat yli 400:n liikennöitsijän aikataulutiedot.

Matka.fi:ssä on tietoja monilta eri tiedontuottajalta. WM-data on vastannut tietojen kokoamisesta ja yhteensovittamisesta samaan palveluun. Tarkoituksena
on, että matkaa suunnitteleva löytää reittihaun avulla joustavimman ja nopeimman tavan matkustaa esimerkiksi Helsingin Myllypurosta Haukivuoren kirkonkylään.
Reitinhaku kertoo matkaan lähtevälle sekä aikataulut että reitin.

Taustalla erittäin haastavaa tekniikkaa

Järjestelmä perustuu WM-datan kehittämään Reittiopas-tuotteeseen, joka yhdistää karttapohjaan perustuvan reitityslaskelman avulla eri liikennevälineiden aikataulutiedot ja etsii niistä optimaaliset reitit halutulle välille.

"Tämän hankkeen haasteellisuus johtui lukuisten erilaisten aikataulutietojen yhdistämisestä ja yhteismitallistammisesta yhteen järjestelmään. Esimerkiksi kolmen aikavyöhykkeen käsittely, kun mukana on tietoja Norjan Nuorgamista Venäjän Viipuriin, ja poikkeukset, kuten öinen makuuvaunun vaihtaminen toiseen junaan niin, että matkustajat tulevat mukana, ovat vaatineet hyvin paljon miettimistä", johtaja Kari Partanen WM-datasta sanoo.

Myyty myös ulkomaille

"WM-datan Reittiopas-tuotetta olemme myyneet kotimaan markkinoiden lisäksi Yhdysvaltoihin noin kymmenelle paikkakunnalle. Näistä suurimmat ovat Las Vegas, St. Louis, New Orleans, Raleigh ja Springfield", Partanen kertoo.

Suomessa järjestelmä on aluksi mitoitettu 100 000 hakuun päivässä tai noin 5 000 kävijään tunnissa. Tuleva kehitystyö riippuu kävijämäärästä sekä järjestelmästä saaduista kokemuksista. Tietoja voi hakea sekä suomeksi että ruotsiksi.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös