Kolme megapikseliä zoomilla kännykkään

Sharpin uutuusmoduulit
Kolme megapikseliä zoomilla kännykkään

Matkapuhelimiin integroitavien digikameroiden tekniikka etenee kovaa vauhtia. Eilen Micron esitteli 3,1 ja viiden megapikselin cmos-kuvapiirit. Niiden kanssa kisaa esimerkiksi Sharp uusilla kolmen megapikselin ccd-moduuleillaan.

Tarkentuvan resoluution lisäksi kännykkäkameroihin tuodaan digikameroista tuttuja ominaisuuksia muutenkin. Sharpin uutuusmoduuleissa on sisäänrakennettu automaattitarkennus ja lisäksi ensimmäistä kertaa kaksinkertainen zoomaus. Uutuuksien resoluutiot ovat 1,3 ja kolme megapikseliä.

300 pikseliä tuumalle

Sharpin mukaan kolmen megapikselin kameralla otettujen kuvien tarkkuus riittää 178 x 127 millisiin paperitulosteisiin. Tarkkuutta löytyy tällöin 300 pikseliä tuumalla eli painoresoluution verran.

Moduulin koko on automaattitarkennuksella 22 x 13,5 x 10,1 milliä. Zoomaustoiminnolla koko kasvaa 20 x 10 s 23,5 milliin eli lähes puolitoistakertaiseksi.

Kolmeen megapikseliin on päässyt myös Cypress cmos-pohjaisessa kuvapiirissään. 2048 x 1536 kuvapisteen anturi on Cypressin ensimmäinen kännyköihin tarkoitettu cmos-kuvapiiri. Yhtiö tuli cmos-kuvapiireihin vasta viime vuoden kesällä ostaessaan belgialaisen Fillfactoryn sadan miljoonan dollarin kauppasummalla. (Prosessori)

Tagit: Sharp
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös