Kotipolttoiset cd:t vievät leivän musiikkiteollisuudelta

Musiikkiteollisuuden jätit:
Kotipolttoiset cd:t vievät leivän musiikkiteollisuudelta

Itse poltetut cd:t ovat vieneet valtavan määrän tuloja musiikkiteollisuuden rahakirstusta, valittavat yhden pöydän ääreen kokoontuneet äänilevyteollisuuden jätit.

Kotipolttocd:t edustavat jo lähes kolmannesta kaikesta musiikin hankinnasta NPD Group -tutkimuslaitoksen mukaan. Vertaisverkoista kopioidun musiikin osuus potista on vain 16 prosenttia, johtaja Mitch Bainwol Recording Industry Association of Americasta kertoo.

Kopionsuojaus avain ongelmaan

"CD:iden polttaminen on ongelma, joka todella jäytää myyntiä", Bainwol valitti perjantaina San Diegossa järjestetyssä musiikkiteollisuuden jäsentilaisuudessa. "Kopionsuojausteknologia on selkeä vastaus ongelmaan", hän lisäsi.

Albumimyynti onkin laskenut Pohjois-Amerikassa tämän vuoden aikana 7 prosenttia viime vuoteen verrattuna, ilmenee Nielsen Soundscanin tutkimuksesta. Verkkomusiikkikauppa sen sijaan käy kuumana ja on noussut 21 prosenttia vuoden aikana.

Kuluttajat tyytymättömiä suojaukseen

Pohjois-Amerikassa on viime aikoina tuotu markkinoille albumeja, joiden kopionsuojausta on tehostettu siten, että niitä voi kopioida omaan käyttöönsä vain muutamia kappaleita. Musiikin ostajat ovat valittaneet ankarasti, että esimerkiksi Foo Fightersin uuden albumin kopionsuojaus on viety liian pitkälle, ja että suojaus estää albumin toiminnan kannettavissa musiikkilaitteissa. Dave Matthews Band ja Foo Fighters julkaisivat uusimmat levynsä kopiosuojattuna siten, etteivät levyt suostu latautumaan Itunesiin, eikä siten myöskään Ipodiin. Muun muassa Sony BMG käyttää kyseistä formaattia.

"Jos esimerkiksi kopionsuojausteknologia sallii kaksi tai kolme polttokertaa, on se hyväksyttävissä rajoissa, enkä ymmärrä miksi kuluttajilla olisi jotain valittamista", Simon Wright levy-yhtiö Virginistä kuittaa.

Kotipolttoiset cd:t vievät leivän musiikkiteollisuudelta
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös