Kouluihin koko vuodeksi tietoturvatalkoot

Huomenna Kansallinen tietoturvapäivä 2005
Kouluihin koko vuodeksi tietoturvatalkoot

Huomenna tiistaina vietettävä Kansallinen tietoturvapäivä 2005 käynnistää suomalaisissa kouluissa koko vuoden mittaiset tietoturvatalkoot. Tietoturvapäivän erityisenä kohteena ovat tänä vuonna peruskoululaiset, heidän opettajansa ja vanhempansa. Päivän tavoitteena on, että turvallinen internetin käyttö on kouluissa näkyvästi esillä, ja että tietoturvatieto kulkee oppilaiden mukana myös koteihin.

Turvallinen internetin käyttö kuuluu arkipäivän kansalaistaitoihin, ja siksi se on hyvä oppia jo peruskoulussa. Lasten internetin käyttö on yleistynyt viime aikoina merkittävästi, kertovat tietoturvapäivän järjestäjät. TNS Gallupin tutkimuksen mukaan 10-vuotiaista lapsista jo lähes 80 prosenttia käyttää internetiä kotonaan, ja internetin käyttö alkaa usein jo ennen esikouluikää.

Kaikissa suomalaisissa peruskouluissa on käytössä verkkoyhteydet. Tietoturvapäivähanke onkin postittanut jokaiseen peruskouluun etukäteen tietoturvaan liittyvää opetusmateriaalia, jota opettajat voivat käydä läpi oppilaiden kanssa paitsi itse tapahtumapäivänä, myös myöhemmin kouluvuoden aikana. Näin oppilaat voivat tutustua turvalliseen internetin käyttöön yhdessä opettajiensa ja vanhempiensa kanssa.

Tietoturvakummeja ja sarjakuvia

Kouluissa annettavan tietoturvaopetuksen tueksi internetissä avattiin marraskuussa Tietoturvakoulu.fi-verkkopalvelu. Palvelussa on myös opettajille tarkoitettu kummipankki, jonka kautta koulu voi maksutta pyytää tietoturvan asiantuntijan kertomaan turvallisen netinkäytön perusteista esimerkiksi opettajankokouksiin, vanhempainiltoihin ja vanhempainyhdistysten kokouksiin. Tietoturvaan erikoistuneet kummit edustavat hankkeessa mukana olevia yrityksiä.

Tietoturvakoulu.fi:n oppilaiden osioissa eri ikäryhmille suunnatut tarinat on toteutettu sarjakuvatyylisinä animaatioina, ja ne sisältävät tietoturvatietoa, pohdinnan aiheita sekä runsaasti tehtäviä. Pienemmille oppilaille tarkoitetun tarinan pääpaino on itsensä suojaamisessa ja netissä liikkumisen hyvissä käytöstavoissa. Isommat oppilaat tutustuvat ennen kaikkea verkossa toimimisen eettisiin ja lainsäädännöllisiin kysymyksiin sekä teknisen tietoturvan perusteisiin.

Suomen mallin mukaisesti tietoturvapäivää vietetään tänä vuonna koko Euroopan-laajuisesti. Tietoturvapäivä 2005 on valtioneuvoston alaisen kansallisen tietoturvallisuusasioiden neuvottelukunnan päähanke, ja sen järjestämisessä ovat mukana myös lukuisia elinkeinoelämän ja järjestöjen edustajia.

Tagit: Tietoturva
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös