Kuluttajavirasto kritisoi tekijänoikeuslakia
Kuluttajavirasto vastaa väitteisiin siitä, ettei se olisi ollut aktiivinen tekijänoikeuslain käsittelyssä. Virasto kertoo antaneensa lausunnon lain valmistelijoille, mutta sitä ei kuultu. Viraston näkemys on, että musiikin kopiointi kuluttajan omaan käyttöön on cd-levyn tavanomaista käyttöä, ja oikeus siihen pitäisi turvata tekijänoikeuslaissa.
Torstaisen tiedotteen mukaan virasto on korostanut kuluttajien oikeuksia tietoyhteiskunnassa. Sen mukaan kuluttajille ei saisi asettaa kohtuuttomia esteitä laillisesti hankkimiensa teosten yksityisessä käytössä.
"Kuluttajavirasto on myös todennut, että toisin kuin kopioiden valmistamista niiden levittämistarkoituksessa, muutaman kappaleen kopioimista kotikäyttöön voidaan pitää äänilevyn tavanomaisena käyttönä. Jos tuotetta ei voida käyttää tavanomaiseen tarkoitukseensa, sitä voidaan pitää virheellisenä".
Epäselvät tulkinnat huolestuttavat
Kuluttajavirasto katsoo, että siinä missä nyt esitetyllä tekijänoikeuslailla ollaan nimenomaan kieltämässä kuluttajien oikeus kopioiden tekemiseen yksityiseen käyttöön suojatuilta levyiltä, laissa tulisi päinvastoin turvata kuluttajien oikeus muutamien kopioiden tekemiseen. Eduskunta ehdottaa lain ulkopuolista ponsilausumaa. Se perustuu levy-yhtiöiden vapaaehtoisuuteen sekä hallituksen lupaukseen seurata suojaustekniikoiden kehittymistä ja yksityisen kopioinnin mahdollisuuksia.
Kuluttajavirasto kertoo kiinnittäneensä huomionsa myös tekijänoikeuslain tulkintojen epäselvyyteen. Julkisuudessa on ollut laajasti epäselvää milloin musiikkia saa kopioida mp3-soittimeen, onko ohjelmien ja tietokantojen siirto verkossa laitonta sekä saako kirjoja tai sarjakuvia enää tuoda ETA-alueen ulkopuolelta.
"On kuluttajien kannalta huolestuttavaa, jos lakia ei onnistuta kirjoittamaan niin selkeäksi, että kuluttaja ymmärtäisi sen sisällön. Kuluttajavirasto pitääkin toivottavana, että myös lain esitystapaan kiinnitetään huomiota", virasto toteaa.








