Kytkykauppa kiehtoo yhä Elisaa

Puhelimilla käyttäjiä 3g-verkoille

Matkapuhelinliittymän kylkiäisenä saa antaa asiakkaalle läjäpäin "ilmaista" puheaikaa, toppatakin tai hehdon perunoita. Liittymän käytön mahdollistavaa puhelinta ei Suomessa saa mukana myydä saati antaa. Elisalla ollaan uudestaan virittelemässä keskustelua päätöksen muuttamiseksi: kalliisti pystytettyihin 3g-verkkoihin pitäisi saada elämää.

Kytkykauppaa pohdittiin ja selvitettiin viime vuonna, mutta viranomaiset päätyivät lopulta kieltämään kytköksen. Vastustajien perusteluina oli muun muassa se, että puhelimen oikea hinta voidaan piilottaa puheluiden hintoihin, jolloin todellisen hinnan arvioiminen on vaikeaa. Suomen muuhun Eurooppaan verrattuna alhaiset kännykkäpuheluhinnat katsottiin johtuvan juuri kytkykiellosta.

Yksi kytkykaupan innokkaimmista sallijoista oli Elisa. Nyt operaattori haluaa nostaa asian uudelleen käsiteltäväksi. Taustalla on 3g-verkkojen viimesyksyinen kauan odotettu avautuminen.

"Meillä on paljon rahaa kiinni 3g-verkoissa. On valitettavaa, ettei 3g:n hienoja ominaisuuksia juuri käytetä", Elisan matkaviestiverkkoliiketoiminnan johtaja Kari Partanen harmittelee.

Hänen mielestään pääsyy palvelujen käyttämättömyyteen on se, etteivät ihmiset yksinkertaisesti osaa ottaa niitä käyttöön. Kynnystä laskisi, jos 3g-liittymän yhteydessä tulisi puhelin, jossa palvelut olisi valmiiksi viritetty käyttövalmiiksi.

Noidankehään reikä

Partasen mukaan olisi päästävä murtamaan kehä: 3g-verkon käyttö ei kiinnosta, kun ei ole palveluita, joita ei haluta tehdä käyttäjien puuttuessa. Kytkykaupan arvellaan oleva hyvä sysäys oikeaan suuntaan.

Elisalaiset ovat kateellisina kuunnelleet muissa maissa toimivien operaattorien juttuja. Kun liittymän ottajalle annetaan käteen kännykkä, jolla palvelut toimivat, niitä myös käytetään.

"Kyllä muuallakin pystytään tarjoamaan puheluja ihan hyvään hintaan kytkykaupasta huolimatta. Ja puhelimet voitaisiin myydä halvemmalla, kun ne ostetaan suuremmissa erissä ja myydään välikädet ohittaen", Elisan verkkopuolen johtaja Jukka Veteläsuo kaavailee.

Elisa avasi 3g-verkkonsa, 23.11.2004
13.10.2004 Telia-Sonera esitteli umts-palveluita
11.10.2004 Ei kytkykauppaa kännyköillä
20.9.2004 Ericsson uskoo mobiilidatan nopeaan kasvuun

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös