Laajakaistayhteyksille tarvittaessa hintakatto
Laajakaistayhteyksien hintojen odotetaan laskevan keväällä, kun Viestintävirasto saa oikeuden tarvittaessa asettaa enimmäishinnat operaattoreiden välisille yhteyksille. Hallitus hyväksyi viestintämarkkinalain muutoksen eilen, ja presidentin on tarkoitus vahvistaa lakimuutos tänään.
Uuden lain mukaan Viestintävirasto voi poikkeustapauksissa määrätä enimmäishinnan, jota teleyritys saa periä yhteyden käytöstä. Hintakaton voi asettaa enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan, jos peritty hinta selvästi ylittää yleisen hintatason.
Laajakaistayhteyksien asiakashintoihin lailla ei ole tarkoitus tai mahdollisuuskaan kajota, mutta niiden odotetaan laskevan, kun operaattoreiden väliset yhteydet halpenevat. Kuluttajahintoja on osaltaan pitänyt korkealla se, että paikalliset verkot omistava operaattori on perinyt muilta alueelle pyrkiviltä operaattoreilta perittävät korvaukset korkeina.
Vauhtia leviämiselle
Laajakaistayhteyksien eurooppalaisissa hintavertailuissa Suomi on sijoittunut kalleimpien maiden joukkoon. Varsinkin haja-asutusalueilla hinnat ovat korkeita.
Laajakaistaliittymiä on Suomessa nyt arviolta 800 000. Lakimuutoksen odotetaan nopeuttavan laajakaistayhteyksien leviämistä ja siten toteuttavan hallitusohjelman tavoitetta. Tavoitteena on, että tämän vuoden lopussa Suomessa olisi miljoona laajakaistaliittymää.
Puheluhinnoissakin ilmaa
Myös lankapuhelimesta matkapuhelimeen soitetut puhelut halpenevat, kun hinnat avautuvat kilpailulle viestintämarkkinalain muutoksen myötä. Alennusten odotetaan olevan peräti 20–30 prosentin luokkaa.
Tähän asti matkapuhelinoperaattori on saanut hinnoitella lankaverkosta omin liittymiinsä soitetut puhelut. Lankapuhelinoperaattori puolestaan on saanut periä vain paikallisverkkomaksun. Lakimuutoksen ansiosta asiakas saa valita, keneltä ostaa kännykkään soitetun lankapuhelun välityksen. Jos asiakas ei tee sopimusta, lankapuhelimesta soitetun kännykkäpuhelun hinnan määrää edelleen matkapuhelinoperaattori.
Viestintämarkkinalain muutos tulee voimaan 1. maaliskuuta.








