Lahti harkitsee avointa kaupunkiverkkoa

Ilmainen yhteys wlan-tekniikalla
Lahti harkitsee avointa kaupunkiverkkoa

Lahden kaupunki harkitsee kaikille käyttäjille avoimen ja maksuttoman langattoman lähiverkon avaamista keskusten alueella. Verkko tulisi asukkaiden lisäksi liike-elämän, turistien ja kaupungin työntekijöiden käyttöön. Kaupungin tietohallinnon tavoitteena on, että alueen asukkaat, yritykset ja kunnan työntekijät pääsevät helposti ja nopeasti internetiin keskusta-alueella.

Apulaistiedotuspäällikkö Minna Halonen Lahden kaupungilta kertoo, että tavoite on tehdä verkosta täysin avoin, joten käyttäjätunnuksia, salausta tai muita asetuksia ei tarvita. Verkko ei vaadi kunnalta lisäinvestointeja, koska tarkoitus on hyödyntää olemassaolevia wlan-tukiasemia, Halonen arvioi. Käyttäjä tarvitsee vain 802.11b-standardin kanssa yhtenssopivan langattoman verkkokortin tai päätelaitteen.

Tukiasema jo yli 50 rakennuksessa

Kehityspäällikkö Timo Karppinen Lahden kaupungilta kertoo, että langaton lähiverkko toimii tällä hetkellä kunnan kouluissa, urheilutaloissa ja virastoissa noin 50 rakennuksessa. Se on ollut tähän asti esimerkiksi koulujen oppilaiden ja opettajien käytössä, ja nyt verkko haluttaisiin avata laajemmalle yleisölle. Lahden kaupungilla uskotaan, että avoin kaupunkiverkko voisi palvella erityisesti liike-elämää ja turisteja.

Karppinen sanoo, että langatonta lähiverkkoa ovat lainanneet jo esimerkiksi Norjan Yleisradion toimittajat, jotka lähettivät suoraa lähetystään langattoman lähiverkon ylitse. Karppisen mukaan kaistaa riittää toistaiseksi hyvin, koska verkko on tällä hetkellä lähes käyttämättömänä. Hän arvioi myös, että verkko kattaa tällä hetkellä hyvin koko kaupungin ydinkeskustan ja esimerkiksi hyppyrimäkien alueet.

Lahden kaupungin tietohallinnon valmistelema suunnitelma etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen ratkaistavaksi. Langaton lähiverkko avataan jo maaliskuun alussa maksutta yleisön käyttöön Salpausselän kisojen ajaksi.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös