Lappeenranta ja Imatra Mapinfo-käyttäjiksi

Paikkatiedolle uusia ulottuvuuksia
Lappeenranta ja Imatra Mapinfo-käyttäjiksi

Lappeenrannan ja Imatran kaupungit ovat laajentamassa paikkatiedon käyttöä eri toimintojen suunnittelussa. Kaupungit ovat hankkineet Affecto-Genimapilta Mapinfo-kuntalisenssit. Uutta laajennettua paikkatietojärjestelmää hyödynnetään entistä laajemmin esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimen, koulutoimen ja liikenteen suunnittelussa.

"On selvää, että paikkaan perustuvien numeeristen tietojen merkitys ja kysyntä kasvaa tietotekniikkaan perustuvien suunnittelu- ja tiedonhallintajärjestelmien yleistyessä. Lähes kaikkia yhteiskunnan toimintoja voidaan havainnollistaa paikkatietoihin perustuvilla esityksillä ja nyt erityisesti asiakasnäkökulmasta käsin", Kari Hartikainen Lappeenrannan kaupungilta selvittää.

"Olemme tähänkin asti hyödyntänet karttapohjiin perustuvia tietoja, mutta nyt hankitulla ratkaisulla hallintokunnat voivat yhdistää eri tietokannoissa olevia tietoja kokonaiskuvan rakentamiseen erilaisilla analyyseilla", hän kiittelee.

Etelä-Karjalassa alueellinen paikkatietoprojekti on järjestänyt parin viime vuoden aikana mittavan koulutuksen paikkatietojen käytöstä. Koulutuksessa gis-teknologian perusteita ja Mapinfo-ohjelmaa tehtiin tutuiksi entistä laajemmalle joukolle. Samaan aikaan paikkatietojen aineistojen määrä ja kattavuus sekä niiden laatu kehittyivät, joten käyttäjille on voitu tarjota laadukkaita lähtötietoja ja tausta-aineistoja.

Väkilukuun perustuvan kuntalisenssin ansiosta kunnat voivat käyttää Mapinfoa myös kouluissa, mitä pidetään hyvänä höysteenä.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös